Yli vuosi on kuulunut siitä kauhun päivästä, 22 heinäkuuta 2011, jolloin 77 ihmistä menehtyi Norjassa, Oslossa ja Utöyan saarella tehdyssä terrorihyökkäyksessä. Joukkomurhaaja tuomittiin 21 vuodeksi säilöön. Perinteisellä vankeustuomiolla hän olisi päässyt vapaaksi kärsittyään kaksi kolmasosaa tuomiosta. Nyt hänen tapauksensa harkitaan uudelleen 21 vuoden jälkeen. Jos tuomioistuin silloin on sitä mieltä, ett hän edelleen on vaarallinen, se voi langettaa vielä pidemmän rangaistuksen. Norjassa yleinen käsitys on, että hän pysyy vangittuna loppuelämänsä.
Tämä on oikeuden voitto, ja demokratian voitto. Näin tuomio kommentoitiin niin Norjassa kuin muualla maailmassa.
Selvää on, että monet huokaisivat helpotuksesta tuomion tultua julki. Murhaaja, jonka nimeä ei tässä mainita, tiesi tarkalleen mitä teki. Siitä hänet myös tuomittiin. Oikeuden mielestä hän oli kaukana syyntakeettomasta.
Pidän kädessäni Norjan sosiaalidemokraattisen työväen nuorisojärjestönkulunutta jäsenkirjaa (AUF) vuodelta 1972. Kirjan alussa kehotetaan käyttäjää pitämään hyvää huolta jäsenkirjasta. Tämän olen ilmeisesti tehnyt, koska Norjasta on minulle tullut toinen kotimaa.
Muistan kirkkaasti ensimmäisen vierailuni Oslossa marraskuussa 1970, yli 40 vuotta sitten. Istuin yhdessä norjalaisten ystävien kanssa vanhassa olutkapakassa Dovrehallenissa, korttelin päässä paikallisen työväenliikkeen sydämestä. Aivan samalla tavalla kuin Hakaniemen tori Helsingissä sijaitsee lähellä työväenliikkeen ydintä. Yhtä kirkkaasti muistan saman nuorisoliikkeen kesäleirin vuotta myöhemmin Utöyassa, tarkalleen 40 vuotta ennen saaressa tapahtuneita terroritekoja. Nuotion ympärillä keskusteltiin niin politiikasta kuin rakkaussuhteista. Monista keskusteluun osallistuneista tuli ammattiyhdistyspomoja, poliitikkoja, journalisteja, suurkäräjien jäseniä, valtiomiehiä. Sen ajan polttava kysymys oli EU:n edeltäjän EEC:n jäsenyys. Utöyalla oltiin sekä puolesta että vastaan. Mielessäni oli käynyt ajatus vierailla saaressa 40 vuoden jälkeen. Jos sen olisin tehnyt, minäkin olisin voinut olla uhrien joukossa.
Kiinnostukseni Norjaan vei minut Metalliliiton toimittajana lukuisille matkoille eri puolelle Norjaa. Ehkä olin työnantajani mielestä sopiva henkilö, kun osasin kielen ja tunsin maan. Olen myös ollut Suomi-Norja kulttuurisäätiön ja kulttuuri-instituutin johtokunnan jäsen. Nykyään toimin puolueettoman Avisens Nyhetsbyrånin (ANB) Suomen kirjeenvaihtajana.
Tätä taustaa vasten Norjan terrori-iskut koskettivat minua erityisen voimakkaasti. Ensimmäisten uhrien joukossa oli saaren emäntä, Äiti Utöya. Hänen kohtalonsa kokivat nuori toisensa jälkeen. Kaikilla olisi ollut elämä edessään. Kuulin tapahtumista radiosta kesäpaikallani Barösundissa. Kun katastrofin laajuus selvisi, oli tunne veren pysäyttävä.
Tilanne oli erikoinen. Pääministeri Jens Stoltenberg lohdutti tyylikkäällä tavalla surevia, ja hän pystyi myös kohtalon hetkellä yhdistämään kansakunnan. Hän selviytyi myös kritiikistä, jonka parlamentaarinen oppositio osoitti viranomaisia ja maan hallitusta kohtaan koskien puutteellisia turvallisuustoimia. Pyydän anteeksi, pääministeri sanoi. Pääministeri ei välttämättä joka päivä parlamentin edessä tee tätä.
Heti tragedian jälkeen muistui mieleeni 9 huhtikuuta 1940. Jolloin Hitlern joukot hyökkäsivät Norjaan. Pieni rauhallinen kansakunta ei silloinkaan ollut varautunut pahimpaan. Norjalaisten historiantutkijoiden keskuudesta on samankaltaisia ajatuksia kuultu. Avisens Nyhetsbyrånin päätoimittaja Hallgeir Westrumin mielestä ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. "Silloin 9 huhtikuuta 1940 oli kysymyksessä toisen kansakunnan hyökkäyksestä toista kansakuntaa vatsaan. 22 heinäkuuta 2011 oli yhden miehen teko", hän sanoo päättävästi.
Mutta molemmilla kerroilla norjalaiset yllätettiin täydellisesti.
Kansakuntana Norja ja norjalaiset ovat järkyttyneitä tapahtuman johdosta. Koskettavassa kirjassa,"Toivoa – pahimman varalle", pappi Per Arne Dahl kertoo surutyöstä, minkä kansakunta, uhrien lähiomaiset ja ystävät on käytävä läpi. Älä kiiruhda surutyössäsi, anna ajan kulua ja hoida arkirutiinit, hän lohduttaa lukijoita.
Elämä jatkuu, niin kuin se aina jatkuu katastrofien jälkeen. On ehdotettu, että Utöya suljettaisiin muistomerkkinä. Tätä juuri, murhaaja halusi, tuhota Utöyan, poistaa parlamentaarisen demokratian, ja hävittää oikeusvaltion. Tehtiin päinvastainen päätös. Kuolleiden muistoa kunnioitetaan parhaiten jatkamalla leiritoimintaa, seminaareja ja kokouksia Utöyan saarella. Vuosipäivästä 22 heinäkuuta tuli norjalaisen demokratian voimannäyte. Yli 60 000 ihmistä kokoontui Oslon Raatihuoneelle, osoittamaan solidaarisuutta. Samana päivänä järjestettiin unohtumaton muistotilaisuus Utöyassa, mihin ottivat osaa sekä kansalliset että kansainväliset vieraat. Suomea edusti entinen oikeusministeri Johannes Koskinen.
Oslon ja Utöyan terrori-iskut aiheuttivat vakavan kolauksen länsimaiseen demokratiaan ja pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Mutta he selviytyivät kunnialla kokeesta, eivätkä antaneet väkivallalle ja terrorille ylivaltaa.
