Ulkopoliittisen Instituutin tutkija Katri Pynnöniemi on krijottanut kriittisen artikkelin Venäjän keväästä (Kleio 1/2012):
"Nikolai Gogolin romaaniin Kuolleet Sielut viitataan usein teoksena, joka vuosisatojen takaakin tiivistää jotain olennaista venäläisestä byrokratiasta. Romaanin päähenkilö on pikkuvirkamies Tshitshikov, jonka viekas juoni kaupankäynnistä kuolleilla sieluilla toimii metaforana Venäjälle tyypillisestä hallintokulttuurista ja sen porsaanreikiä hyväksikäyttävistä virkamiehistä. Venäläinen kirjailija Vladimir Nabokov painottaa omassa Gogol tulkinnassaan, ettei tämän teksteistä kannata etsiä aidon venäläisen elämänmuodon kuvausta teorioiden mausteeksi. Gogolin käsitys Venäjästä perustui hänen Ukrainan maaseudulla viettämiin kesiin ja matkavaunujen ikkunasta avautuvien näkymien tarkkailuun. Nabokovin mukaan Gogolin ainutlaatuisen nerouden tuotteena syntynyt Tshitshikov on kaikessa pyöreydessään, jolla Nabokov siis viittaa kitschiin, ennen kaikkea yleismaailmallinen hahmo.
Gogolin mestariteosta ei ole kuitenkaan Nabokovin tulkinnan vuoksi syytä siirtää syrjään. Hänen näkemystään mukaillen voi sanoa, että kuvitteellisten matkavaunujen kyytiin hyppäävälle tarkkailijalle Venäjän poliittinen maisema ei avaudu perivenäläisyytensä kautta, vaan osana globaalia poliittista muutosta. Tämä sinänsä itsestäänselvyydeltä kuulostava toteamus tuntuu välillä unohtuvan Venäjän poliittisen muutoksen tulkitsijoilta.
Esimerkiksi eri puolilla Venäjää joulukuun duuman vaalien jälkeen järjestettyjen mielenosoitusten symboli, valkoinen nauha, toistaa aikaisempien protestiliikkeiden luomia ja erityisesti sosiaalisen median kautta leviäviä yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Valkoisen nauhan voi liittää niin omaan facebook-profiiliinsa kuin autonsa sivupeiliin merkkinä samanmielisyydestä. Toisaalta taas; "Venäjän Talvi" ei ole "Arabikevät". Kymmenet tuhannet mielenosoittajat Venäjällä haluavat muutosta mutta eivät vallankumousta.
Venäjän hajanaisen ja eripuraisen opposition yhdistäneiden mielenosoitusten taustalla on ennen kaikkea tavallisten ihmisten halu saada kunnioitusta ja äänensä kuuluviin. Tapa, jolla maan johtokaksikko syksyllä 2011 ilmoitti päätöksestään vaihtaa paikkoja, nosti pinnan alla kyteneen tyytymättömyyden esille. Sen sijaan, että tämä tyytymättömyys olisi kanavoitunut duuman vaalien tulokseen (mahdolliseen liberaalipuolueiden esiinmarssiin Duumassa), kävi päinvastoin eli liberaalisiipi jäi parlamentin ulkopuolelle. Vaikka myös pääpuolueen Yhtenäinen Venäjä kannatus laski merkittävästi, ei puolueen vaalitulos varsinkaan suurimmissa kaupungeissa kestänyt lähempää tarkastelua.
Mielenosoitusten mittakaava yllätti sekä niitä järjestäneet tahot itsensä, mutta erityisesti Venäjän valtionjohdon. Venäjän talven taittuessa odotukset siitä että mielenosoitukset toisivat pikaisia muutoksia Venäjän poliittiseen maisemaan, ovat kuitenkin hiipuneet. Venäjän valtionjohto on hyödyntänyt eri oppositioryhmittymien välistä kitkaa ja selittänyt tapahtumia muilla kuin varsinaisesti vaalivilppiin liittyvillä tekijöillä. Esimerkiksi ensimmäinen varapääministeri Igor Shuvalov on eri yhteyksissä korostanut, että Venäjän keskiluokan kasvun myötä on luonnollista, että ihmiset haluavat aiempaa aktiivisemmin osallistua myös julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Pääministeri Vladimir Putin onkin kohdistanut viestinsä juuri Venäjän 'luovalle luokalle' ja painottanut, että jatkossa valtiotoimijan on kuunneltava aiempaa herkemmin kansalaisyhteiskunnan suunnalta tulevia viestejä. Konkreettisesti tällä tarkoitetaan erilaisia internet-pohjaisia sovelluksia, joiden avulla kansalaiset voisivat osallistua suoraan lainsäädäntötyöhön esittämällä omia korjausehdotuksia ja tekemällä jopa lakialoitteita. Putinin "Internet demokratiaksi" kutsumien uudistusten lienee tarkoitus korjata nykyisen 'ohjatun demokratian' valuvirheet, mutta se ei taida onnistua ihan vain nappia painamalla.
Ongelman ydin on siinä, että Venäjältä puuttuu avoin julkinen tila, joka mahdollistaisi monipuolisen ja kriittisen yhteiskunnallisen keskustelun. Nyt tätä keskustelua käydään joko valtiojohdon asettamien raamien sisällä tai tämän virallisen Venäjän ulkopuolelle jäävissä yhteisöissä, jotka muodostuvat lähinnä erilaisten sosiaalisten medioiden ja bloggari-persoonien ympärille. Joulukuun duuman vaalien jälkeen syntynyt poliittinen liikehdintä on avannut julkisen tilan uudella tavalla - ainakin hetkellisesti.
Joulun alla entinen valtionvarainministeri Aleksei Kudrin profiloitui julkisessa keskustelussa yhtenä mahdollisena tahona, jonka avulla keskustelunyhteyttä mielenosoittajien ja hallituksen välillä voitaisiin rakentaa. Kudrinia keskeisempi henkilö on bloggari Alexei Navalny, jonka moskovalaisen radiokanavan haastattelussa esittämä viittaus Yhtenäiseen Venäjään "varkaiden ja huijareiden puolueena" sai aikaan lumipalloefektin. Mielenosoittajat ovat perustaneet eri ryhmien toimintaa koordinoivan Valitsijoiden liiton. Sen tunnetuimpiin jäseniin kuuluvat Venäjän tunnetuimman rock-yhtyeen DDT:n laulaja Juri Ševtšuk sekä kirjailijat Ludmila Ulitskaja ja Boris Akunin.
Presidentti Medvedevin rooli ei ole keskeinen mutta merkittävä omalla tavallaan. "Twitter-presidentiksi" tituleeratun ja mitään aikaansaamattomaksi pilkatun Dmitry Medvedevin lyhyeksi jääneen presidenttiyden perintö on yksinkertaisesti siinä, että hän omalla esimerkillään vahvisti sosiaalisen median roolia Venäjän politiikassa ja mikä tärkeintä, säilytti internetin vapauden. Ratkaisun etsimisessä poliittiseen kriisiin Medvedev on myös osoittautunut pääministeriä joustavammaksi. Presidentin esitykset kuvernöörien vaalien palauttamisesta, puolueiden rekisteröitymisen helpottamisesta sekä avoimen julkisen tilan laajentamisesta yhteiskunnalliselle keskustelulle ovat esimerkkejä aidosta pyrkimyksestä tilanteen ratkaisemiseksi. Nämä ovat isoja askelia sillä poliittisen järjestelmän hitaan uudistamisen tiellä, jota Medvedev monissa puheenvuoroissaan sivusi.
Näyttääkin siltä, että ainoa lähes varmalta näyttävä muutos Venäjän poliittisessa maisemassa on Putinin paluu presidentiksi maaliskuun vaaleissa."
