Meidän kaikkien lapset

Nainen työskenteli siivoojana oppilaitoksessa. Sen sijaan, että olisi vain hoitanut siivouksen, hän piti tapanaan jutella opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan kanssa työn lomassa. Aiheet olivat tavallista arkea, jutustelut muutaman virkkeen mittaisia, mutta ne tekivät osapuolet vähitellen vähän tutummiksi toisilleen.

Kun nainen aloitti kampaajaopinnot ja tarvitsi harjoitusasiakkaita, jono muodostui nopeasti. Kun hän sitten perusti oman toiminimen, asiakaskunnan perusjoukko oli jo olemassa.

Sosiaalinen pääoma oli muuttunut taloudelliseksi pääomaksi. Näin käy usein. Silti tätä pääoman lajia –ihmisten välisiä yhteyksiä ja vuorovaikutussuhteita – on toistaiseksi tutkittu vähän. Suomalaiset ovat tarkkoja rahapääomien laskijoita, ja kirjanpidoissa ovat sentitkin kohdallaan. Sosiaalisia pääomia sitä vastoin on pidetty hyväntahtoisena hömpötyksenä – tai ne on mielletty kapeasti vain kultalusikka suussa syntymiseksi.

Yhdysvaltalainen professori Robert D. Putnam on tieteellisesti osoittanut sen, minkä moni tietää kokemuksestaan. Hyviin olosuhteisiin syntyneet pärjäävät keskimäärin paremmin kuin vaikeuksien keskelle syntyneet. Turvalliset ihmissuhteet tuottavat terveyttä ja hyvinvointia. Koulutus tuottaa vaurautta.

Suomessa lokakuun alussa vieraillut Putnam on osoittanut muutakin: Yhdysvaltain hyväosaiset vanhemmat viettävät lastensa kanssa selvästi enemmän aikaa kuin köyhimmät perheet. Köyhillä lapsilla on usein vain yksi vanhempi. Pienituloisten lapset eivät pääse osallisiksi harrastuksista, joissa hyväosaisten lapset oppivat tiimityötaitoja, ihmisten kanssa toimimista ja erimielisyyksien ratkomista. Nämä sosiaaliset pääomat taas tukevat heitä pyrkimyksissä saada aikuisina paremmat työt ja korkeammat palkat.

Amerikkalainen ryysyistä rikkauksiin -unelma oli Putnamin mukaan mahdollinen 1970-luvulle asti. Silloin alkoi jyrkkenevä sosiaalinen eriytyminen. Se näkyy asuinalueissa, koulutuksessa ja perheiden perustamisessa. Ryhmien väliset yhteydet ovat vähäisiä tai niitä ei ole lainkaan. Mukavassa omakotitalossa elävä, hyvin koulutettu pariskunta ei osaa eläytyä puolen kilometrin päässä trailerissa asuvan viisilapsisen yksinhuoltajan elämään, jossa hajonnutta hammastakaan ei tulojen pienuuden takia voi korjauttaa.

Suomessa samansuuntainen kehitys vauhdittui 1990-luvun lamassa ja sen jälkeen. Nykyään melkein joka kymmenes suomalainen on köyhä. Kansalaisten välinen yhteenkuuluvuuden tunne on heikentynyt. Monen hyväosaisen mielestä on ihan oikein verosuunnitella niin, ettei joudu kustantamaan köyhän lapsen turvaverkkoa. Sosiaalinen eriytyminen näkyy muun muassa koulushoppailuna: vaikka suomalaisten koulujen opetuksen laatu on kauttaaltaan hyvää, jotkut vanhemmat haluavat varmistaa, että heidän lapsensa sosiaalistuvat ”oikeanlaisiin” yhteisöihin joutumatta koskaan tekemisiin ”vääränlaisten” lasten kanssa.

Kuitenkin juuri sosiaalinen pääoma voisi olla pienen kansan suuri rikkaus tilanteessa, jossa rahapääomat tuntuvat käyvän niukemmiksi. Luottamus toisiin ihmisiin, yhdessä toimiminen ja ratkaisujen hakeminen tuottavat tuloksia jo ilman rahaakin – minkä lisäksi ne usein muuttuvat myös rahaksi. Se, jolla on ympärillään ihmisiä, löytää paikkansa taloudessa paremmin kuin se, jolla ei ole.

Sosiaalisia pääomia voidaan kartuttaa niin kuin muitakin pääomia. Alkupääomat ovat usein ilmaisia: aikaa ja ajatusta. Erittäin tärkeä asia on kaikille avoin, korkealaatuinen koulutus.

Sain tilaisuuden kysyä Putnamilta, mitä muuta kuin verojen maksamista pitäisi tehdä, jotta yhteiskunnan sosiaalista pääomaa voitaisiin vakavissaan kasvattaa. Hän piti tärkeänä myös aitoja yhteyksiä eri elämänpiireissä elävien ihmisten välillä: ”Hyväosaisten tulisi ottaa vähäosaisempia omiin henkilökohtaisiin piireihinsä. Ja kaikkien tulee ajatella, että kansakunnan kaikki lapset ovat meidän kaikkien lapsia.”

Tekstin alun kampaajanainen on kotoisin toisesta maasta ja tietää paljon paitsi sosiaalisista pääomista, myös niiden käytännön sovellutuksista, kuten naapurisuhteista. Hän organisoi kerrostaloyhtiönsä asukastilaan vanhoja sohvia ja kahvinkeittimen, ja tilaan alkoikin tiistai-iltaisin ilmestyä juttelunhaluisia naapureita.

Siinä tuli puheeksi kaikenlaista: keneltä saa lainata ikkunanpesintä, kenellä on kaapissa joutava jäätelökone, kuka ei enää tarvitse vanhaa polkupyöräänsä. Sosiaaliset pääomat näyttivät taas voimansa: kaikki rikastuivat.