Perheestä politiikkaan

Voi ei! Tämäkin vielä! "Ruotsinkielisten parisuhteet onnellisempia kuin suomenkielisten", lehtiotsikko kertoi Väestöliiton tutkimusta siteeraten. Ruotsinkielisistä 60 prosenttia ja suomenkielisistä 40 prosenttia kertoi olevansa puolisoonsa "erittäin tyytyväisiä". Ruotsinkielisen todennäköisyys erota puolisosta oli 40 prosenttia alhaisempi kuin suomenkielisen.

Minua ei nyt kauhistuta se, että ruotsinkielisillä pareilla menee noin hyvin, vaan se, että suomenkielisillä ei mene. Perhe-elämän vastoinkäymiset eivät nimittäin ole pelkkiä yksityisasioita. Ne heijastuvat koko yhteiskuntaan - seuraavaksi kevään eurovaalien tuloksiin.

Kuulostaako sekopäiseltä? Olin lokakuussa Berliinissä seminaarissa, jossa pohdittiin populististen ääri- ja protestiliikkeiden suosion syitä. Yhdeksi syyksi tutkijat ja journalistit useasta Euroopan maasta hahmottivat perherakenteiden muutosta. Mitä enemmän ihmiset tuntevat turvattomuutta ja pettymystä perhe-elämässä, sitä enemmän he hakevat kanavaa yleiselle protestille ja uutta yhteisöä, vaikka löyhääkin, jostain intomielisestä porukasta.

Selkokielellä: kun mies jää erossa yksin, hän menee lähibaariin tai nettiin. Lähibaarissa on vastaavassa tilanteessa olevia kohtalotovereita, joiden kanssa selaillaan nuhjuista iltapäivälehteä ja keskustellaan siitä, miten pielessä koko yhteiskunta onkaan - herratkin huolehtivat vain omista eduistaan, ja akat, ne näiden miesten entiset vaimot, ovat kiinnostuneita vain omasta hyvinvoinnistaan. Ja sossuämmät hyysäävät akkoja miesten kustannuksella.

Netissä tämä sama keskustelu syttyy vielä nopeammin kuin baarissa, ja samanhenkisten keskustelukumppanien määrä on moninkertainen.

Useassa Euroopan maassa, kuten Ranskassa, Puolassa ja Britanniassa, populistinen puolue hakee virtaa nostalgiasta. Ennen kaikki oli hyvin, myös ja ennen kaikkea perhe: mies oli mies ja vaimo oli vaimo, ja kullatuissa muistoissa se vaimo oli miehelle alamainen ja päivällinen odotti aina valmiina. Esimerkiksi Puolassa modernisaatio on nyt nopeaa, ja tämä näkyy perherakenteiden muutoksina. Kun ihmiset kokevat, ettei oman perheenkään pysyvyyteen voi enää luottaa, he hakevat turvaa yksiviivaisista, menneisyyden perhearvoja vaalivista poliittisista liikkeistä, puolalainen tutkija sanoi.

Ei ole sattumaa, että Timo Soini puhuu mielellään "perinteisistä perhearvoista". Juuri niitä monet hänen kannattajansa kipeimmin kaipaavat, koska ovat juuri ne menettäneet tai menettämäisillään. Poliitikoilla vain ei ole valtaa säätää lakia, että kaikkien perheiden on oltava onnellisia ja parien pysyttävä yhdessä.

Perussuomalaiset on miesten puolue, ja suomenkielisten. Puolueen nettisivuilla on tekstiä englanniksi, mutta ei ruotsiksi. Porvoossa on kuulemma jopa useita ruotsinkielisiä perussuomalaisia, mutta tätä en usko ennen kuin näen.

Perussuomalaisiin mahtuu perheensä menettäneitä suomenkielisiä miehiä vielä paljon. Ruotsinkieliset eivät kai tarvitse vastaavaa protestikanavaa, jos he saavat pitää perheensäkin suomenkielisiä todennäköisemmin, niin kuin Väestöliitto uumoilee.

Mistä ruotsinkielisten parien suurempi onnellisuus muuten johtuu? Tuskin kielestä sentään. Ratkaisevaa oli Väestöliiton mukaan asuinpaikka: tutkimukseen osuneet ruotsinkieliset asuivat usein maalla ja viettivät leppoisaa perheaikaa enemmän kuin kiireiset kaupunkilaiset. Toinen selitys voi olla se, että ruotsinkielisten sosiaaliset verkostot toimivat usein hyvin - perhe-elämää jaksaa tunnetusti paremmin, kun näkee välillä muitakin ihmisiä.

Rauhallisen kotielämän ja vilkkaan sosiaalisen elämän yhdistelmä auttaa pitämään perheen koossa. Perhe taas tuottaa turvaa ja vähentää tarvetta vihata ja protestoida. Äänestyskopissakin.