Yksi euro journalismiin

Saan silloin tällöin sähköpostiini viestin Mother Jonesilta, Jaatisen Mammalta. Hän on amerikkalainen aikakauslehti. Hän pyytää rahaa: jos annan vaikka dollarin tai pari (mikä ei nykyisillä verkkomaksusysteemeillä ole vaikeaa eikä edes vaarallista), Mamma panee toimittajansa töihin tekemään tutkivaa journalismia jälleen yhdestä tärkeästä mutta vaikeasta aiheesta.

Tuen Mammaa mielelläni. Olen lukenut lehdestä hienon reportaasin muun muassa Yhdysvaltain keskilännen salaisista tyttökodeista, jonne vanhemmat lähettävät kapinoivia teinejä oppimaan kristillisiksi perheenäideiksi. Olot muistuttavat orjuutta ja kuri on kovaa, eikä näihin laitoksiin todellakaan kävellä tuosta vain haastatteluja tekemään. Mamman journalistit ovat selvittäneet myös subprime-kriisissä kaiken menettäneiden keskiluokkaisten amerikkalaisperheiden kohtaloa. Yllättävän moni entinen pankkivirkailija ja kiinteistönvälittäjä elää nykyään viljelemällä kannabista autotallissaan.

Mother Jonesin dollari kerrallaan -rahoitus on yksi niistä tavoista, joilla laatujournalismia tulevaisuudessa yhä useammin rahoitetaan. Jotkut haluavat yhä maksaa siitä, mutta muodot muuttuvat. Se on meidän journalistien ainoa toivo, kun perinteiset rahoituspohjat murenevat.

Olen kuluneena talvena pohtinut luennoilla nuorten kollegoideni kanssa sitä, missä laatujournalismia tulevaisuudessa tehdään. Itse työ ei läheskään aina edellytä ympärilleen suurta yhtiötä tai infrastruktuuria. Keskeinen työväline ovat aivot: kyky tehdä oikeat havainnot, muodostaa niiden pohjalta kysymykset ja hankkia kysymyksiin vastaukset.

Näihin aikoihin saakka journalisti on tarvinnut ympärilleen mediatalon, suuren tai pienen, koska työn tulosten jakaminen yleisölle on edellyttänyt isoja investointeja painokoneisiin, jakeluun tai radio- ja televisiotekniikkaan. Tämän tarpeen on internet poistanut. Laatujournalismin jakeluun ei tarvita rahaa enää nimeksikään.

Suuret mediatalot keskittyvät yhä enemmän tehokkaaseen monikanavaiseen sisältötuotantoon. Mikään ei estä niitä tuottamasta "peruskaman" lisäksi laatujournalismia, mutta toisaalta mikään ei niitä siihen suuremmin kannustakaan. Laatujournalismilla ei nimittäin tehdä rahaa, sen arvo on aivan muussa, ja tämä muu ei aina oikein istu pörssiyhtiöiden neljännesvuositavoitteisiin.

Jotkut mediaopiskelijani uskovat, että tulevaisuudessa laatujournalismia tekevät yksittäiset journalistit ja näiden yhteenliittymät kaupallisten mediatalojen ulkopuolella. Yhä useampi median kuluttaja valitsee laajasta tarjonnasta ne journalistit, joiden työtä hän haluaa seurata.

Pidän tätä kehityskulkua aivan mahdollisena. Ja kun on olemassa tekijät, joilla on yleisön mielestä arvokasta annettavaa, rahoitus järjestyy kyllä. Vaikka euro kerrallaan.