Helsingin Sanomats Nordenkorrespondent Anna-Liina Kauhanen skriver i en anteckning på tidningens ledarsida (14.3.) om den svenska migrationsministern, Erik Ullenhags, oro för svenskan i Finland.
"Viikko sitten maanantaina kaksi kollegaa kohtasi Tukholmassa. Toinen heistä oli Ruotsin integraatioministeri Erik Ullenhag ja toinen Suomen integraatioministeri Astrid Thors.
He olivat kumpikin erinomaisella asialla. Toinen puolusti suomen kieltä Ruotsissa ja toinen ruotsin kieltä Suomessa.
Tai oikeastaan he molemmat puolustivat suomen kieltä Ruotsissa. He avasivat Finska nu -projektin, jossa opetetaan suomea Ruotsissa asuville ruotsinkielisille päiväkotilapsille, joiden juuret ovat Suomessa.
Ullenhag tuli kuitenkin sivumennen astuneeksi alueelle, jonka kaikkia kummallisuuksia hän ei välttämättä tunne. Hän kommentoi ruotsin kielen asemaa Suomessa, koska Ylen toimittaja siitä kysyi.
"Haluaisin lähettää Suomen vaalikampanjaan sellaisen viestin, että ruotsinkielinen vähemmistö on tärkeä osa Suomen historiaa ja nykyaikaa ja niin pitäisi olla myös tulevaisuudessa", Ullenhag sanoi.
Ministeri Ullenhag on juuri nyt lomamatkalla jossain kaukana ja tavoittamattomissa. Voisi sanoa, että onneksi.
Ainakin jos tietää, miten kävi ruotsalaiselle Lundin yliopiston historian professorille Dick Harrisonille, kun hän tammikuussa päätti ottaa osaa pakkoruotsikeskusteluun.
Harrison oli juuri vieraillut Vaasassa seminaarissa. Illanistujaisissa puheeksi tuli Suomen kielikiista. Harrisonista aihe vaikutti mitä mielenkiintoisimmalta, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin edes ajatellut, että ruotsi olisi suomalaisille ongelma.
Paluumatkalla hän teki käytännön havaintoja Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kyllä, jokin oli Suomessa viime vuosina muuttunut. Kentän kahvilassa ja kaupoissa hänelle ei sanottu ruotsiksi edes kiitos ja näkemiin, vaikka oli päivänselvää, että myyjät olisivat osanneet niin sanoa. He eivät halunneet.
Harrison kirjoitti kokemastaan kolumnin suomenruotsalaisen ajatushautomon Magman verkkosivuille. Pakkoruotsikeskustelun ummikkona hän tuli myös käyttäneeksi vertausta, joka väistämättä kuuluu jossain vaiheessa jokaiseen pakkoruotsivääntöön.
"Väittely tuo mieleen Völkischer Beobachterin 1930-luvulla, mutta juutalaiset on vaihdettu suomenruotsalaisiin", hän kirjoitti.
Harrison sai vastaansa vihan aallon, jota ei selitä vain natsivertaus. Sitä ei selitä oikein mikään, jos Harrisonilta kysytään.
Harrison sai suomalaisilta miehiltä kymmeniä ja kymmeniä raivoisia sähköpostiviestejä, jotka oli kirjoitettu englannin ja ruotsin sekoituksella. Hän sai myös muutaman viestin suomenruotsalaisilta kiitokseksi siitä, että ensi kertaa jotakuta Ruotsissa ylipäätään kiinnostaa Suomen kielikiista.
Harrison yritti kääntää joitakin suomeksi kirjoitettuja viestejä Googlen käännösohjelman avulla mutta totesi sen turhaksi. Viestit olivat täynnä vihaa. Sitten hän huomasi, että henkilökohtaisiksi tarkoitettuja vastausviestejä levisi verkossa suomeksi käännettyinä. "Joukko patriootteja käänsi verkkoon suomeksi kaiken, mitä minusta oli löydettävissä internetissä - myös ruotsalaislehden tekemän reportaasin kodistani."
Harrisonin silmät aukesivat nopeasti. "Herranjestas, mikä keskusteluilmapiiri. Enkä edes sanonut juuri mitään. Lähinnä kiittelin sitä, että Suomessa lapset saavat oppia pieninä useampia kieliä."
Pakkoruotsikeskustelun kaltainen ilmiö ei olisi Ruotsissa mahdollinen. Harrisonin lukemissa viesteissä käytettiin sellaisia ilmaisuja, etteivät vastaavia Ruotsissa käytä edes ulkomaalaisvihamieliset ruotsidemokraatit.
Ruotsissa ei ole yhtään samalla tavalla tulehtunutta yhteiskunnallista kysymystä kuin Suomen kielikiista. Ja vertailun vuoksi vielä: Ruotsissa puhutaan suomen kielen asemasta hyvin tolkullisella tavalla.
Äänenpainoja, joilla ruotsinsuomalaiset puhuvat suomen kielen asemasta, voi toki kutsua happamiksi, mutta varsinaiseen kaunaisuuteen ei enää ole edes syytä. Epäkohtia tietenkin on. Niitä voi löytää vaikka vanhusten oikeudesta suomenkieliseen hoitokotipaikkaan Ruotsissa.
Vuodesta 2000 ruotsinsuomalaiset ovat olleet virallisesti kansallinen vähemmistö ja suomi virallinen vähemmistökieli. Suomi myös kiinnostaa Ruotsissa koko ajan enemmän. Mutta kun ruotsalaiset joskus tajuavat, miten Suomessa puhutaan ruotsista, hämmästys on syystäkin suuri.
Harrisonin käyttämä natsivertaus ei ollut mikään heitto. Harrison on historian professori, ja hän tietää, mistä puhuu.
"Tämä on minun työtäni. Kun tällaista vihamielistä argumentointia jotakin kansanryhmää vastaan viimeksi käytettiin jossakin maassa, kyse oli 1930-luvun Saksasta."
Silloin kun vertaus natseihin on relevantti ja olemassa, Harrisonin mielestä on typerää olla sanomatta sitä.
"Historia näyttää, että tällainen retoriikka ja politiikka voi olla hirvittävän vaarallista", Harrison sanoo."
