Citymaastureiden letka liikkuu katkeamattomana virtana pitkin pienen itäsuomalaisen maalaismaisen pikkukaupungin pääkatua tai oikeammin taajaman halkovaa tietä.
Näky toistuu jokaisena vuodenvaihteena. Autojen rekisteritunnuksissa seisoo RUS.
Haastattelin kaupungin elinkeinojohtajaa. Tämä sanoi, että täällä meidän kaupungissamme näkee ensimmäisinä Suomessa katumaastureiden uusimmat mallit.
Kaupungin suurimmassa ruuhkaisessa marketissa iso osa asiakkaista puhuu venäjää ja opaskylttejä näkyy sekä suomen että venäjän kielellä. Samassa lehtihyllyssä Iltasanomien ja Iltalehden kanssa myydään venäläistä aviisia.
Urheiluliikkeessä venäläiset asiakkaat keräävät hirveät määrät tavaraa kärryihinsä ja maksavat 500 euron seteleillä, hintoja kyselemättä.
Edellä sanottu kuvaus on Tahkostaan ylpeästä matkailukaupungista Nilsiästä, jossa olen monena vuodenvaihteena peräkkäin ollut omin silmin todistamassa pietarilaisten ja muiden itäturistien virtaa Suomeen.
Venäläiset tuovat rahaa erityisesti naapurimaan juhlapyhinä ja loma-aikoina
Raha on ollut pontimena niille vaatimuksille, joita on esitetty venäjän opetuksen lisäämisestä Itä-Suomen kouluissa. Tämän ovat jotkut halunneet tapahtuvan toisen Suomen virallisen kielen, ruotsin, kustannuksella.
Itä-Suomessa kouluni käyneeni ja ruotsini oppineena tyrmään tyhmät ehdotukset.
Kuulun siihen sukupolveen, jolla on hivenen traumaattinen suhde Neuvostoliittoon ja Venäjäänkin. Olen heti sotien jälkeen syntynyt, suuriin ikäluokkiin kuuluva suomalainen, jonka lapsuudessa sota oli tosin ohi, mutta henkisesti läsnä. Ikäluokkamme isät olivat olleet rintamalla. He kantoivat sodan varjoa ja muistoja mukanaan.
Jälleenrakentamisen Suomessa ei 1950- luvulla ja eikä myöhemminkään venäjää juuri opetettu koululaisille. Kotimaisten kielten ohella suosikkeja olivat ensin saksa sittemmin englanti.
Olen käynyt kymmeniä kertoja työmatkoilla Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Kielitaidottomuus on tietenkin ollut pikkuongelma. Kuitenkin tulkit ovat sen poistaneet.
Suomessa on kaksi virallista kieltä, suomi ja ruotsi, joiden asema ja opetus ovat kansallisia ykkösasioita.
Kokonaan toinen seikka on se, että venäjän kielen opiskelumahdollisuuksia Suomessa tulisi lisätä. Se hyödyttäisi matkailuelinkeinoa ja muutakin taloudellista kanssakäymistä Suomen ja Venäjän välillä.
Suomi on läntinen, pohjoismainen demokratia.
Jos en olisi saanut itäsuomalaisessa yhteiskoulussa ruotsin opetusta, maailmakuvastani olisi tullut paljon nykyistä suppeampi, suorastaan vino.
Ruotsin kielen asemalle opetuksessa ei tietenkään pidä hakea perusteita yksin historiasta.
On katsottava tulevaisuuteen.
Se, että suomalaiset osaavat toista virallista kieltä, ruotsia, avaa portteja, luo kulttuurisia ja muita yhteyksiä pohjoismaiseen siis läntiseen Eurooppaan, jossa Suomen paikka on.
Suomalaisten perusidentiteettiä on syytä vaalia myös kielipolitiikassa.
