Meille suurille ikäluokille on ollut itsestään selvää, että ihmisen on oltava työteliäs ja että joutilaisuus on pahasta.
Työ on meille toimeentulon lähde ja myös keskeinen elämänsisältö. Jo kansakoulussa päihimme tauottiin, että ihmisen, joka ei työtä tee, ei pidä leipääkään syömän.
Nyt me sodan jälkeisessä vauvabuumissa syntyneet olemme jääneet tai jäämässä eläkkeelle.
Monet ovat odottaneet pitkään pääsyä pois kuormittavasta työelämästä. Monet olisivat toisenlaisissa työolosuhteissa halunneet vielä käydä työssä, mutta heidät on työnnetty pois liian hitaina hiihtelijöinä.
Niinpä eläkkeelle jäänti näyttääkin olevan kovin usealle iäkkäälle melkoinen elämänkriisi, ei ainoastaan pääsy vapauden valtakuntaan.
Työ on täyttänyt elämän. Se on jaksottanut viikot ja rytmittänyt ajankäyttöä. Ykskaks aikaa on. Työkavereitakaan ei enää tavata ja näin sosiaalinen verkosto kapenee. Eläkkeelle jäännin pitäisi olla hienoa aikaa, jolloin alkaa seesteinen vanhuus, mutta kaikille työeetoksen aivopesemille se ei alakaan iloisesti ja tuskattomaksi. Työn jättäminen tuo mukanaan helposti tyhjyyden ja merkitysvajeen.
Suomessa on pitkään puhuttu eläkeiän nostamisesta ja työurien pidentämisestä. Parhaillaankin asiaa pohditaan. Myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt visioi, että naapurimaassa ihmisten tulisi olla työssä 75-vuotiaaksi.
Jokseenkin selvää on, että kaavamainen eläkeiän nosto liian karvas lääke työurien pidentämiseen. Jos ihminen ei jaksa työssä fyysisistä tai psyykkisistä syistä, hänen on hakeuduttava vapaalle työkyvyttömyysperustein.
Nykytyömarkkinat kaipaavat muutoksia. Työ on monille kuormittavaa ja iän lyhentäessä askelta vanhat työntekijät tyrkätään syrjään. Yrityksille tämä lyhytnäköisyys on edullista, sillä nuorelle aloittelevalle työntekijälle maksetaan usein huonompaa palkkaa kuin jo pitkään työssä olleelle ja kokeneelle.
Suomessa on vallalla "on-off"-ajattelu. Joko olet työssä täysillä tai poissa työmarkkinoilta.
On synnytettävä uudenlaiset iäkkäiden ihmisten joustavat työmarkkinat, jolloin kokoaikaisessa tai osa-aikaisessa työssä voi olla voimiensa ja oman jaksamisensa mukaisesti.
On luotava pehmeämpiä työaikamuotoja. Varmasti moni eläkeiän kynnyksellä oleva harkitsisi työssä jatkamista, jos työtahdin ja työn määrän voisi sovittaa itselleen sopivaksi.
Työelämä kaipaisi muutoinkin parannusta. Työelämän pelisääntöjen ja käytäntöjen olisi oltava työntekijöitä arvostavia ja palkitsevia. Nyt narsistinen tai muutoin luonnevikainen esimies saattaa pilata täydellisesti työilmapiirin ja lisätä pakoa pois työelämästä.
Työpaikkakiusaaminen on niin ikään arkipäivää. Tarvitaan asenteiden muutosta ja sivistynyttä toisia kunnioittavaa käytöstä.
Kaiken kaikkiaan työurien pidentäminen vaatii paljon asenteiden muutosta ja tietysti ennen kaikkea sitä, että töitä on tarjolla.
Työtä taas on riittävästi tarjolla, jos Suomi säilyttää kansainvälisen kilpailukykynsä ja maahan syntyy uusia innovatiivisia yrityksiä.
Kari Arola
