Kun kuuntelin Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin uutta levyä Vi sålde våra hemman, jokin etäinen muisto havahtui.

Hufvudstadsbladetin lukijana jaksan ihastella lehden kulttuuriosaston intohimoista suhdetta kirjallisuuteen. Pitkiä arvosteluja. Analyyseja kirjoista. Kirjailijoitten kuvia. Kuvia kirjojen kansista. Plock & fynd -palsta, jolla yhdistellään ajankohtaisia ja jo kauan sitten julkaistuja kirjoja näkemyksellisiksi tai riemukkaan oikullisiksi kombinaatioiksi.

Olen viettänyt kesää pienen joen rannalla Savossa.

Jouduin vuosi sitten kahdesti leikkaukseen vakavan sairauden vuoksi. Kävi niin, että kohtasin ruotsinkielisiä henkilöitä sairaalamaailmassa useammin kuin normaalielämässäni.

”Hur gammal är Ni? Hälsa? Nerver? Jag önskar att Ni vore frisk och orkade. Giv kort biografi! Fru eller fröken? Lärdomsgrad. Jag: residens: Raivola, Petrischülerin, lungsot vid 16 års ålder, Nummela, Davos, konstgjord pneumothorax, väntar på tuberkulosmedlets uppfinning.”

Olin kolmentoista, kun rakastuin ruotsin kieleen. Asuin Kuopiossa enkä koskaan ollut kuullut kenenkään puhuvan suomenruotsia äidinkielenään. Olin ollut kerran Ruotsissa matkalla. Luontevampi turismin suunta tuolloin, 1970-luvulla, oli niin maantieteellisesti kuin matkailupoliittisestikin Neuvostoliitto.

Eräs suomenruotsalainen ystäväni yllätti minut äskettäin täydellisesti paljastuksellaan, joka liittyi kirjallisuuteen.