Olen viettänyt kesää pienen joen rannalla Savossa.
Joki virtaa järvestä toiseen, ja torppamme kohdalla se kuohuu koskena päätyäkseen vihdoin kierteilemään pehmeänä meanderina rehevien rantaäyräiden välissä. Jokea pitkin meloessani olen viettänyt useita lumottuja hetkiä katsellen kuinka rannalla rehottavat mesimarjojen kukat melkein huuhtovat terälehtiään tyynessä vedessä.
Koskessamme on tummavetinen suvanto, jossa voi uida, jos rohkenee rapujen joukkoon. Torppamme vuokraaja, maatalon isäntä, on ryhtynyt laskemaan mertoja veteen - on tutkittava, ettei vain rapurutto olisi levinnyt meidänkin jokeemme.
Eräänä päivänä isäntä oli sillalla, kun olin koiran kanssa menossa hakemaan sanomalehteä. Isäntä näytti minulle pienen ravun, joka oli mennyt mertaan kalanpuolikkaan houkuttamana. Hän laittoi ravun kävelemään sillalle, ja koira nuuhki sitä hyvin kiinnostuneena.
Tumma rapu kävellä varritteli koukkujaloillaan karkuun - se ei tiennyt, mihin oli joutunut kosteasta kodistaan. Se oli vain tahtonut syödä kalaa, ja nyt sen piti kulkea pitkin kuivaa lankkusiltaa ja jokin hyvin suuri puhisi sen niskaan.
Isäntä nappasi ravun hyppysiinsä ja näytti sen vatsaa koiralle. Koira puhkesi haukkumaan, isäntä nauroi ja rapu sätkytti jalkojaan ja naksutti saksiaan kiivaasti.
Minä ajattelin: ravulle en koskaan pysty kertomaan, että en tee sille pahaa. Eikä se ymmärrä edes haukkumista, toisin kuin maatalon metsästyskoirat, jotka keskustelevat vilkkaasti koirani kanssa, kun kuljemme niiden aitauksen ohi.
Isäntä heitti ravun veteen. Tiesin, etten koskaan uskalla uida joessa, koska olimme koirani kanssa säikyttäneet tuon aran saksiniekan. Se kertoisi kaikille tovereilleen, että vedenylinen maailma on kamala, vieras ja vaarallinen. Ja ravut lymyäisivät kosken suvannossa mustana massana ja tarttuisivat valkeaan varpaaseeni, jos se työntyisi liukkaille vesikiville.
Isäntä nojasi kämmenensä sillankaiteeseen ja ravun perään katsellen sanoi puhtaalla, pehmeällä savonmurteella: Tästä joesta nousi viime vuonna tuhat rapua välittäjille myyntiin.
Tuhat rapua on matkannut tummasta savolaisjoesta etelän rapukalaaseihin. Ehkä juuri tuo rapu, joka hitaasti vaelsi meitä ihmisiä karkuun, lepää jonakin myöhäiskesän iltana vadilla Savoyn pöydässä.
Kun elokuisena kuutamoyönä kietaiset kaulurin leukasi alle ja valmistaudut laulamaan Helan går, kumarrupa rapuvadin puoleen.
Ehkä tillin kruunaamat punaiset ravut kertovat sinulle kivien laulusta, vesikasvien solinasta ja vanhasta isännästä, joka kiskoo rapumerrat sillalle. Ehkä ravun pehmeää lihaa syödessäsi syöt myös palan tyyntä, ikuista jokea, joka virtaa tummana puiden alla, rehevien rantaäyräiden välissä.
Svensk översättning:
Torpare vid kräftskivans ursprungskällor
Jag har tillbringat mina somrar vid stranden av en liten älv i Savolax.
Älven flyter från en sjö till en annan och vid vårt torp brusar den som en fors för att slutligen slingra sig som en mjuk meander mellan de frodiga strandremsorna. Då jag paddlat längs älven har jag åtskilliga gånger bedårats av hur åkerbärens frodiga blommor så när sköljer sina kronblad i det lugna vattnet.
I vår fors ligger det mörka vattnet stilla. Där kan man ta sig ett dopp, om man törs beblanda sig med kräftorna. Husbonden som hyr torpet av oss har börjat kasta sin mjärdar i vattnet - för att förvissa sig om att inte kräftpesten spridit sig till våra vatten.
En dag när jag var ute med hunden för att hämta morgontidningen var husbonden på bryggan. Han visade mig en liten kräfta som hamnat i mjärden på sin jakt efter en fiskstjärt. Han lade kräftan på bryggan och lät hunden intresserat snusa på den.
Den mörka kräftan tassade sin väg med sina krokben - den hade ingen aningen om var den hade hamnat. Den hade sökt sig från sitt fuktiga hem för att få sig lite fisk och nu var den tvungen att gå längs en torr planka med den stora älven flåsande i nacken.
Husbonden grabbade tag i kräftan och visade dess mage för hunden. Hunden svarde med ett skäll, husbonden skrattade och kräftan sprattlade med sina fötter och slog intensivt ihop sina saxar.
Jag tänkte för mig själv: för kräftan kan jag aldrig berätta att jag inte vill den något illa. Den förstår sig inte ens på hundens skäll i motsats till bondens jakthundar som ivrigt umgås med min hund när vi vandrar förbi staketet till bondgården.
Husbonden kastade kräftan i vattnet. Jag insåg att jag aldrig mer vågar bada i älven eftersom vi med hunden hade skrämt den stackars kräftan. Den skulle säkert berätta för alla sina vänner att världen ovanför vattenytan var förädisk, främmande och farlig. Kräftorna skulle gömma sig som en svart massa och grabba tag i min vita tå så snart den visade sig på de hala klipporna.
Husbonden lutade sig på sin näve mot broräcket och sade kikande efter kräftan på ren mjuk savo dialekt: Ur den här älven fångades det senaste år tusen kräftor för försäljning.
Tusen kräftor har färdats från den mörka älven till de väntande kräftlkalasen i söder. Kanske är det just den kräftan som långsamt smög sin väg från oss människor som en vacker sensommarkväll vilar på kräftfatet på finaste Savoy.
När du en månkväll i augusti fäster kräftkragen under hakan och förbereder dig för Helan går böj dig mot kräftfatet.
Kanske berättar de av dill täckta röda kräftorna för dig stenarnas sång, skvalpet från vattenväxterna och om den gamla husbonden som vittjar sina mjärdar på bryggan. Kanske smakar du när du äter av det mjuka köttet också en bit av den lugna, eviga älven som flyter mörk under träden mellan de frodiga strandremsorna.
