Monikielisyys:
Baabelin tornin juurella?

Kertomus Baabelin eli Babylonin tornista on raamatullinen myytti kielten ja kulttuurien synnystä ja siitä aiheutuneesta sekasorrosta. Tarinan mukaan ihmiset halusivat rakentaa tornin aina taivaaseen saakka, josta Jumala vihastui ja rangaistukseksi sekoitti ihmisten kielet ja hajaannutti heidät ympäri maailmaa. Kertomus Baabelin tornista ilmentää siirtymää ihanteellisesta olotilasta kaaokseen ja kulttuurisen yhtenäisyyden menettäminen.

Modernien kansallisvaltioiden keskeiseksi elinehdoksi on koettu juuri kielellinen yhtenäisyys, jonka on nähty takaavan kulttuurisen yhtenäisyyden. Suomen kieli on suomalaisen nationalismin keskiössä. "Yksi kieli, yksi mieli" oli kansallisfilosofi Snellmanin näkemyksen mukaan kansallisuusaatteen keskeisin ehto. Itsenäisestä Suomesta tuli kuitenkin kaksikielinen valtio, jossa sekä suomen että ruotsin kielen asema ankkuroitiin syvälle lainsäädäntöön, valtiorakenteisiin ja kulttuurielämään.
Kansallisuusaatteen läpäisemän koulutusjärjestelmän yksi keskeisiä pyrkimyksiä ja seurauksia on ollut suomen ja ruotsin kielen standardisoituminen ja murre-erojen tasoittuminen. Samaan aikaan muita kielimuotoja ja kieliä, ja sitä kautta muiden kulttuuriryhmien oikeuksia, on poljettu. Suomessa sekä saamelaisten että romanien kohdalla on tästä kirjoitettu synkkiä lukuja kansakunnan historiaan.

Monikielisyys

Monietniset, -kieliset ja -uskonnolliset yhteiskunnat haastavat kansallisuusaatteen keskeistä pilaria. Lukuisat yhteiskuntatieteilijät ovat pohtineet kansallisvaltioiden muutosta globalisoituvassa maailmassa. Matthias Koenig ja Paul de Guchteneiren mukaan globalisaatio haastaa juuri kansallisvaltioiden vähemmistöpolitiikan, koska kansakuntien rajat murenevat ja on aikaisempaa vaikeampaa perustella puhtaan nationalistista politiikkaa.

Monikielisyys on aina ollut osa nykyajan valtioita, ja tämä tosiseikka on kasvavassa määrin nousemassa vähemmistöpolitiikan keskiöön. Muutoksen taustalla on hyvin erityyppisten vähemmistökysymyksien nouseminen viime vuosikymmenten aikana marginaalista valtavirtaan. Alkuperäiskansojen oikeudet, perinteisten kulttuuristen ja etnisten vähemmistöjen asema ja maahanmuuttajien asettumiseen liittyvät seikat ovat kukin kehittyneet omissa pilttuissaan, mutta ne ovat nivoutumassa yhdeksi asiakokonaisuudeksi.

Kansainvälisen oikeuden ja ylikansallisten järjestöjen merkitys vähemmistöjen puolestapuhujana on kasvanut. Esimerkiksi ETYJ ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottavat enenevässä määrin kantaa kansalliseen vähemmistöpolitiikkaan. Lisäksi Euroopan unionin merkitys kulttuuri- ja sosiaalipolitiikassa on nousussa. EU:n direktiivin pohjalta laadittu yhdenvertaisuuslaki (2004) ilmentää merkittävää muutosta yhdenvertaisuuskysymysten, ja sitä kautta eri vähemmistöjen aseman, muuttumista koko unionia yhdistäväksi teemaksi.

Globalisaation seurauksena valtioiden toimintaa ohjaa siis aikaisempaa enemmän siitä riippumattomien toimijoiden tulkinnat oikeuksista. Kasvava maahanmuutto pitää näitä kysymyksiä jatkuvasti ajankohtaisina ja nostaa niiden merkitystä. Maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä kielelliset oikeudet tullevat nousemaan nykyistä merkittävimmäksi. Kansallisuusajattelun näkökulmasta tämä koetaan uhkana, Baabelin tornin luomana kaaoksena, joka kyseenalaistaan kansallisen yhtenäisyyden.

Uusi vähemmistöpolitiikka?

Valtiovalta ei voi olla kielellisesti neutraali, vaan kaikilla sen kieleen liittyvillä päätöksillä on todellisia vaikutuksia. Muutokset kansallisessa ja globaalissa toimintaympäristössä näyttäytyvät hyvin eri tavoin eri vähemmistö- ja enemmistöryhmien arjessa. Tavalla tai toisella sorretut vähemmistöt kokevat sen suurena mahdollisuutena, kun taas erityisasemassa olleiden kohdalla ne näyttäytyvät uhkaavina. Suomessa esimerkiksi romanit, saamelaiset ja uudet maahanmuuttajaryhmät voivat saada uusia mahdollisuuksia, kun taas erityisesti ruotsinkieliset ovat huolissaan asemastaan. Suomenkieliselle enemmistölle muutokset taas haastavat ajatuksen suomen kielen dominoivasta asemasta.

Suomessa voimme olettaa erityisesti kielipolitiikan nousevan uuden vähemmistöpolitiikan keskiöön, koska suomen kielen asema on niin keskeinen kansalliselle identiteetille. Arvioin tämän tiivistyvän erityisesti keskusteluun ruotsin ja venäjän kielen asemasta Suomessa. Ruotsin kielen asema on periaatteessa hyvin vahva, mutta ilmassa on merkkejä, että solidaarisuus kaksikielisyys-ideologiaa kohtaan on murenemassa. Esimerkiksi Mikko Lehtonen ja Olli Löytty pohtivat Kolonialismin jäljet -kirjassa oliko Suomi Ruotsin siirtomaa, ja vastaavia ajatuksia vaikuttaa esiintyvän kasvavassa määrin eri puolilla. Tämä ajatus määrittelee kansakuntaa selkeästi nationalistisen diskurssin kautta, eräänlaisena vastakohtana ajatukselle dynastisesta asetelmasta, jolle kieli ei ole keskeisin sitoutumisen ja identiteetin määre. Siirtomaa-ajatuksesta ei ole pitkä matka nähdä kaikki ruotsinkieliset osana "siirtomaaherrojen" maahanmuuttoa.

Venäjänkieliset ovat jo nykyisellään maamme suurin maahanmuuttajataustainen kielivähemmistö. Mikäli maahanmuutto jatkaa kasvuaan, niin on perusteltua olettaa, että merkittävä osa siitä on venäjänkielistä maiden läheisyydestä ja elintasokuilusta johtuen. Venäläisiin suhtaudutaan hyvin varauksellisesti ainakin identiteetin tasolla mikä on selkeästi dokumentoitu Magdalena Jaakkolan asennetutkimuksissa. Vuonna 2007 noin puolet kansalaisista suhtautui venäläisten maahanmuuttoon kielteisesti, joka asettaa venäjänkieliset etnisen hierarkian pohjalle yhdessä somalialaisten kanssa. Lisäksi olisi poliittisesti melko vaikea pähkinä virallistaa venäjän kielen asema Suomessa, joka kysymyksenä automaattisesti peilautuisi Venäjän imperialistisena koettuun kielipolitiikkaan ympärysmaissaan.

Kieli ja monikielisyys ovat siis nousemassa uutena teemana osaksi nykyistä moninaisuuskeskustelua. Keskustelu määrittyy nimenomaan osaksi suomalaisuuden itsemäärittelyä, jonka keskiössä on suomen kielen asema identiteettikysymyksenä. Monikielinen ja -kulttuurinen Eurooppa on nationalistien Baabel.

–––

Artikkeli on kymmenosaisen sarjan neljäs osa.

Sarjan esittely | Osa 2 | Osa 3 | Osa 4 | Osa 5 | Osa 9 | Osa 10

–––

Lähteet

Magdalena Jaakkola (2009) Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta: asennemuutokset 1987–2007. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.
Matthias Koenig & Paul de Guchteneire (toim.) (2007) Democracy and Human Rights in Multicultural Societies. Aldershot: Ashgate.
Joel Kuortti, Mikko Lehtonen & Olli Löytty (toim.) (2007) Kolonialismin jäljet: Keskustat, periferiat ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus.