Pärjääjät, palvelijat ja pudokkaat

Useat tutkijat ja yhteiskunnalliset kommentaattorit ovat havainneet uudenlaisten jakolinjojen synnyn globaalista paikalliselle tasolle viimeisten vuosikymmenien aikana. Globaalin talouden lupaukset suuresta hyvinvoinnista ovat toteutuneet osalle maailman väestöä, ja he ovat uuden talouden pärjääjiä. Heidän hyvinvointinsa on suurempaa kuin koskaan aikaisemmin. Sen sijaan jakolinja uuden eliitin ja entisen keski- ja työläisluokan välillä on kasvanut, ja nämä uuden yläluokan palvelijat kansoittavat erilaisia eliitin tukipalveluja ja pyörittävät yhteiskuntaa. Kasvava joukko on kuitenkin jäänyt kehityksen ulkopuolelle, ja nämä pudokkaat ovat entistä syvemmin yhteiskuntien rajamailla. Paskaduunilla on tekijänsä.

Pärjääjät, palvelijat ja pudokkaat ovat linkittyneitä toisiinsa uuden talouden rakenteiden kautta, vaikka heidän elämänsä ovat eriytyneet toisistaan aikaisempaa enemmän. Valtioiden keskinäiset erot kasvavat, aluekehitys tyhjentää syrjäseutuja ja keskukset jakautuvat erilaisiin asuinympäristöihin. Suuren maailman aidatut asuinyhdyskunnat ja ostoskeskusten vartiopalvelut pitävät kurjuuden näkymättömissä. Lisäksi eliitille luodaan yhä enemmän omia, räätälöityjä palveluita, joista väestön valtaosa on onnekseen tietämätöntä. Palvelijat matkivat eliitin elämäntapaa, jota heijastaa luksusbrändien arkipäiväistyminen. Pudokkaat yrittävät epätoivoisesti tulla edes jollain tavoin toimeen.

Tämä kolmijako näkyy myös globaalissa liikkuvuudessa. Globalisaation verisuoniston muodostavat informaatio- ja kommunikaatioverkostot sekä halvat matkustusmuodot ovat saaneet ihmiset liikkeelle. Pärjääjät muodostavat kosmopoliittieliitin, jolla on keskenään enemmän yhteistä kuin aidantakaisilla naapureillaan. Heidän globaali elämäntapansa tiivistyy business loungeissa, yksityisjettien matkustamoissa ja luksuslomakohteissa. Palvelijat kansoittavat turistiluokan ja etsivät uusia mahdollisuuksia työelämän myllerryksissä. Pudokkaat piiloutuvat kontteihin, joskin heistä vain onnekkaimmat, ja alkavat etsiä turvallisuuden ja hyvinvoinnin murusia.

Jaetut kaupungit

Saskia Sassen ja Manuel Castells ovat kumpikin tahoillaan pyrkineet selittämään kaupunkien merkitystä tämän päivän maailmassa. Sassenin jo klassikoksi muodostuneet analyysit globaaleista kaupungeista uuden globaalitalouden moottoreina täydentyvät Castellsin näkemyksillä informaatioajan jaetuista kaupungeista. Kaupunkien syvästi lohkoutuneet työmarkkinat palvelevat vallanjakoa, jossa pärjääjillä, palvelijoilla ja pudokkailla on kullakin oma tarkasti määrätty ja tarpeellinen paikkansa. Nämä rajat noudattelevat yleensä sosiaalista luokkaa, ihonväriä ja etnistä taustaa, eli niissä vallitsee sosiaalis-etnis-rodullinen hierarkia. Lasitetuissa toimistoissa ja muissa uuden talouden symboleissa työskentelevät tarvitsevat ravintola-, toimisto- ja muita palveluja, ja pitäähän jonkun myös kantaa roskat tunkiolle sekä aliurakoitsijan (laittomana) palkollisena tuoda rakennustarvikkeet paikalle.

Maahanmuuttajaghetot, rapistuvat lähiöt, hökkelikylät ja muut uuden kurjaliston asuinpaikat ovat tämän näkemyksen mukaan välttämätön osa aikamme kaupunkirakennetta, jossa vanhan gheton purku johtaa parakkien nousuun uuteen paikkaan. Samoin valtaisat erot toimeentulomahdollisuuksissa houkuttelevat uusia tulijoita jaettuihin kaupunkeihin, jossa odotus paremmasta elämästä tiivistyy kulutustuotteisiin ja statusesineisiin. Piraattituotteiden tuotanto perustuu pitkälti kysyntään ja uudenajan "hikipajoja" löytyy taas globaalien kaupunkien vanhoilta teollisuusalueilta, vaikka tämän aikakauden uskottiin jo olevan ohi länsimaissa. Palvelijat ja pudokkaat ovat status- ja merkkivarkaiden tärkeimmät kohderyhmät.

Sassenin, Castellsin ja muiden maalaama synkähkö aikalaiskuva kyseenalaistaa globaalitalouden aseman yleisen hyvinvoinnin tuottajana, tai ainakin muistuttaa sen valikoivasta luonteesta. Globaali liikkuvuus ja maahanmuutto ovat olennainen osa tätä järjestelmää, mutta järjestelmä itsessään koskettaa kaikkia kansalaisia. Sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen erojen kärjistyminen ja eriytyminen kertovat eniten elinmaailmojen erilaistumisesta ja epätasa-arvoistumisesta, eivätkä pelkästään ihmisryhmien keskinäisistä eroista. Länsimaissa tuloerojen kasvussa ei ole kyse vain siitä, että osa on rikastunut, vaan siitä, että monet ovat köyhtyneet ja jääneet osattomiksi. Tämä lisää pelkoa, huolta ja katkeruutta, joskin eri tavoin sen mukaan kenen joukoissa seisot.

Kilpailukyky-yhteiskunta Suomi

Suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ovat puhuneet samanlaisesta kehityksestä Suomessa, kuka sitä mitenkin nimittäen: kilpailuyhteiskunta, kilpailukyky-yhteiskunta, projektiyhteiskunta, jne. Kansainvälisiä keskusteluita ja tutkimustuloksia ei voida suoraan siirtää Suomeen, sillä ne kanavoituvat omanlaisesti joka maassa. Kansainvälisen liikkuvuuden kansallisten ja paikallisten vaikutusten säätelyssä julkishallinnolla on edelleen tärkeä rooli, vaikka liikkumavara aikaisempaan on pienentynyt. Vain harva kotimainen tutkija on kuitenkaan linkittänyt tätä pohdintaa maahanmuuttoon, vaikka kyseessä on osa samaa, laajempaa maailmanlaajuista prosessia.

Suomessa maahanmuuttajat ovat keskimääräistä useammin sijoittuneet työmarkkinoiden ylä- ja alapäähän, tai niiden ulkopuolelle. Tulkitsen tätä selkeänä jakona pärjääjiin, palvelijoihin ja pudokkaisiin, jossa heijastuvat maahanmuuttajien tyypilliset asemat lohkoutuneilla työmarkkinoilla ja – vielä olennaisemmin – uusi kasvava taloudellisten erojen kehitys ylipäätään. Eurooppalaisittain Suomessa on keskimääräistä enemmän työttömiä maahanmuuttajia, mille ei ole olemassa tyhjentävää selitystä. Sitä selittänevät osittain maahanmuuton kasvu 1990-luvun alun laman aikana, muuttajien valikoituminen ja työmarkkinasyrjintä. Maahanmuuttajakritiikissä heristetään usein sormea maahanmuuttajille, mutta yhtä olennainen kysymys kotimaisten toimijoiden vaikutus. Esimerkiksi Stephen Castlesin ja Mark Millerin mukaan vastaanottavan yhteiskunnan vaikutus maahantulijoiden yhteiskunnallisen asemaan on suurempi kuin itse muuttajien.

Vaikka asuinalueiden uudenlaista eriytymistä tapahtuu Suomessa, niin sitä ei voi vielä verrata suuriin maahanmuuttajamaihin, koska lukumäärät ovat verrattain pieniä ja kehitys uutta. Ghettoutumiseen liittyviä merkkejä on nähty, mutta tilanne on loppujen lopuksi varsin avoin. On silti vaikea nähdä, ettei maahanmuuttajien keskittyminen tietyille asuinaluille jatkuisi, koska kyse on yleisestä trendistä. Kenties suurin kysymys on, että millä tavoin suomalaisen yhteiskunnan perinteisesti yhteiskuntaeroja tasoittava koulutuspolitiikka toimii. Jos kyseessä on uuden luokkajaon synty, jossa yksilön tuleva asema perustuu ensi sijassa hänen vanhempiinsa, eikä hänen omiin kykyihin ja saavutuksiinsa, niin sosiaaliset ja asuinalue-erot tulevat varmasti kasvamaan. Silloin ne, jotka ovat lähtökohtaisesti heikoimmassa asemassa, ovat sitä jatkossakin.

Maahanmuuttajien asema suomalaisessa yhteiskunnassa, työmarkkinoilla ja asumisessa noudattaa siis samoja yleisiä piirteitä kuin muidenkin suomalaisten. Heihin asemaansa voidaan tarkastella suhteessa pärjääjiin, palvelijoihin ja pudokkaisiin. Maahanmuuttoa ei voi nähdä pelkästään erityiskysymyksenä, vaan merkittävänä osana yleistä ajankuvaan tämän päivän Suomesta.

–––

Artikkeli on kymmenosaisen sarjan yhdeksäs osa.

Sarjan esittely | Osa 2 | Osa 3 | Osa 4 | Osa 5 | Osa 8 | Osa 9 | Osa 10

–––