Uskonto – skandaali ja dialogi

Uskonto nousi vastoin kaikkia odotuksia globaalille agendalle Iranin islamilaisen vallankumouksen myötä vuonna 1979. Samoihin aikoihin alkoi myös uskonnollisen oikeiston nousu Yhdysvalloissa. 1980-luvulla tulivat mukaan maahanmuuttajien uskonnolliseen elämään liittyvät eurooppalaiset kysymykset. Samuel Huntingtonin teesi kylmää sotaa seuraavasta sivilisaatioiden törmäyksestä vuodelta 1993 loi otollisen maaperän uskontoa ja kulttuuria painottavalle tulkinnalle. Aihe nousi kansainvälisen politiikan ykkösteemaksi syyskuun 2001 terrori-iskujen ja sitä seuranneen terrorismin vastaisen sodan myötä.

2000-luvulla uskonnollista erilaisuutta korostava tulkinta on noussut niin merkittäväksi, että valtioiden kollektiivinen intressi heräsi. Muutaman viime vuoden aikana on perustettu lukuisia kulttuurien, uskontojen ja sivilisaatioiden vuoropuhelua edistäviä kansainvälisiä organisaatioita, joissa juuri valtioilla on keskeinen rooli. Esimerkiksi vuonna 2005 perustettiin Turkin ja Espanjan pääministereiden aloitteesta Alliance of Civilizations, jossa myös presidentti Tarja Halonen on ollut aktiivinen. Mistä tässä dialogissa on kysymys?

Kolme huolenaihetta

Uskonnollista toimintaa ja uskontodialogia ei siis ole jätetty vain uskonnollisten yhdyskuntien huoleksi, vaan se nähdään tärkeäksi valtiolliseksi toiminnaksi. Vallanpitäjien huolet jakautuvat kolmeen aiheeseen, joita kaikkia yhdistää huoli yleisestä yhteiskuntajärjestyksestä ja poliittisen opposition radikalisoitumisesta. Ilmiöiden välillä nähdään olevan vahvoja linkkejä, jotka korostavat nykymaailman vahvaa keskinäisriippuvuutta.

1. Monissa maissa poliittinen oppositio tai osa poliittisesta järjestelmästä on järjestäytynyt uskonnollisen sateenvarjon alle. Tämä koskee Yhdysvaltojen lisäksi erityisesti useita muslimienemmistöisiä valtioita. Näissä uskonnolliset voimat osoittavat sormella vallitsevia hallinnon epäkohtia, kuten opposition vainoamista, korruptiota ja moraalista kaksinaamaisuutta. Ne koetaan uhaksi, kuten Turkin viime vuosien kehitys osoittaa.

2. Uskonnollisesti motivoitu, väkivaltainen radikalisoituminen ja sen vastustaminen yhdistää länsimaiden lisäksi monia kolmannen maailman valtioita. Terrorismin nähdään saavan lisäpontta fundamentalistisista uskonnollisista liikkeistä ja sen varjolla on perustettu laajamittaisia seurantajärjestelmiä ja rajoitettu kansalaisten perusoikeuksia.

3. Länsimaissa huoli liittyy erityisesti islamilaiseen radikalisoitumiseen ja monien etnisten vähemmistöjen sosio-ekonomiseen kurjistumiseen, joiden nähdään kulkevan käsi kädessä. Nykyään suositun laajennetun turvallisuuskäsityksen mukaan lähes kaikki yhteiskunnan valtavirrasta eroava toiminta nähdään lähtökohtaisesti epäilyttävänä. Lääkkeeksi tarjotaan "sosiaalista koheesiota" ja integraatiotoimenpiteitä.

Skandaali ja dialogi

Uskonnosta on muodostunut jälkimoderni skandaali, johon liitetään kielteisiä määreitä. Maallistuneessa lännessä maahanmuuttajissa yhdistyy etninen ja uskonnollinen erilaisuus, jonka koetaan uhkaavan yhteiskuntajärjestystä. Tähän liittyvät monet kansalliset ja kansainväliset hallinnolliset ja turvallisuuteen liittyvät prosessit, joilla pyritään kepin ja porkkanan avulla kontrolloimaan liikaa uskonnollisuutta.

Kiinnostus valtiolliseen uskontodialogiin on lähtenyt liikkeelle sosiaalisten, poliittisten ja turvallisuusongelmien uskonnollistamisesta. Nämä ongelmat ja mielikuvat niistä ovat median välityksellä globaaleja. Dialogia käydään usein uskonnollisten, poliittisten ja akateemisten eliittien tasolla. Kaikille näille on tyypillistä pitäytyminen melko abstraktilla tasolla.

Dialogin ensimmäinen vaihe on luottamuksen syntyminen sen osallistujien välille. Sen toinen vaihe on realististen ja yhteisten päämäärien löytyminen sekä niistä keskustelu, eli varsinainen vuoropuhelu. Kolmas ja kaikkein vaativin on ajatusten siirto käytäntöön. Nykyisen dialogin keskiössä olevat asiat ovat hankalia ja monimutkaisia, eikä esimerkiksi globaalista resurssien epätasaisesta jakautumisesta syntyvää tilannetta ole helppo muuttaa.

Valtiotason dialogin voitaneen olettaa toimivan parhaiten luottamuksen rakentajana ja yhteisten näkökulmien löytäjänä. Sen sijaan pidän epätodennäköisenä, että niillä olisi ainakaan lyhyellä tähtäimellä suurta vaikutusta käytäntöön, etenkin kun valtaosa kysymyksistä ei ole ensisijaisesti uskonnollisesti ratkaistavia. Tässä voi piillä dialogin heikkous. Mikäli käytetyillä keinoilla ei saavuteta eri osapuolia tyydyttäviä käytännön ratkaisuja, niin dialogi voi näyttäytyä uskonnollisten yhteisöjen kannalta jälleen yhtenä kontrollimekanismina.

Uskonnollistamisen ongelmat

Suomessa maahanmuuttajiin liitetyt uskonnollisen ja kulttuuriset kysymykset ovat harvinaisempia kuin monissa lähimaissa. Tilanne näyttää olevan muuttumassa muun maailman suuntaan. Merkille pantavaa on, ettei perinteistä suomalaista uskonnollista konservatismia näissä yhteyksissä juuri mainita. Luterilaisen kirkon herätysliikkeet, helluntailaiset ja Jehovan todistajat saavat olla rauhassa, vaikka heidän arvomaailmansa on varsin lähellä monien uskonnollisten maahanmuuttajien käsityksiä.

Liika uskonnollisuus pelottaa. Maahanmuuttajien uskonnollisista yhteisöistä katsoen tilanne on absurdi. Ne tukevat ihmisiä arjen murheissa ja tarjoavat arvopohjan, jolta kohdata arjen haasteet. Ihmisten keskeinen huoli on oma hyvinvointi ja lasten menestys. Sosiaaliset verkostot tukevat näitä pyrkimyksiä. Monet ovat arvokonservatiiveja, kuten uskonnolliset ihmiset yleensä, se ei ole maahanmuuttajien etuoikeus.

Maahanmuuttajien elämän nähdään olevan uskonnon tai kulttuurin hallitsemaa. Uskonnollistavassa tulkinnassa on syviä ongelmia. Se jättää taka-alalle muut elämän osa-alueet, kuten sosiaalisen ja taloudellisen aseman tai yhteiskuntarakenteeseen liittyvät kysymykset. Valtiojohtoisessa uskonto- ja kulttuuridialogissa keskiöön asettuvat poliittinen järjestelmä, turvallisuus ja integraatio.

Ongelma saattaakin olla asetelmassa. Uskonnollisuus on asetettu lähtökohtaisesti sekä yhteiskunnan että Euroopan ulkopuoliseksi kysymykseksi. Tämä ei luonnollisesti pidä paikkaansa, mutta luo asetelman, jossa keskustelupartneriksi on luotu jokin ulkopuolinen Toinen. Lähes kaikki uskonnollista fundamentalismia korostaa nykypäivän arvokiistojen olevan lähtökohdiltaan globaaleja, kaikkia koskettavia peruskysymyksiä. Tällöin dialogi näyttäytyy tämän perusasetelman torjumisena.

____

Artikkeli on kymmenosaisen sarjan kolmas osa.

Sarjan esittely | Osa 2 | Osa 3 | Osa 4 | Osa 5 | Osa 9 | Osa 10

____