Kansainvälinen liikkuvuus – globaali megatrendi

Ihmisten globaali liikkuvuus on yksi viime vuosikymmenten megatrendeistä. Globaali liike on kiihtynyt samanaikaisesti globaalin talouden avautumisen myötä, vaikka ihmiset ovatkin aina liikkuneet paikasta toiseen. Suomi on yksi globalisaation suurista voittajista ja taloudellisista menestystarinoista. Tervasta ja puusta ollaan siirrytty paperiin ja kännyköihin. Mutta kuinka kauan tilanne jatkuu ja millä tavoin globaalit ihmisvirrat koskettavat Suomea?

Maailmassa arvioidaan olevan noin 200 miljoona ihmistä, jotka asuvat pysyvästi kotimaansa ulkopuolella. Tämä vastaa kolmea prosenttia maailman väestöstä. Määrä on yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 1980. Harvat muuttavat yksin ja kotimaihin lähetetyt rahalähetykset, uusi tietotekniikka ja globaali media sitovat maailmaa yhä tiivimmin yhteen. Entistä useampi maa on sekä maasta- että maahanmuuttomaa. Noin 60 prosenttia maahanmuuttajista asuu OECD-maissa.

Muuttoliikkeiden taustalla on monia tekijöitä ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Ihmiset lähtevät liikkeelle työn tai paremman työn, toimeentulon, eläkkeelle jäämisen, avioitumisen, pakolaisuuden, elämäntavan, turvapaikan, opiskelun jne. takia. Globaali talous vahvistaa näitä trendejä, eikä maailman syvä epätasa-arvoisuuskaan vähennä liikkuvuutta. Lisäksi turismin, väliaikaisen muuton ja pysyvän muuttoliikkeen välinen ero on jatkuvasti kapenemassa. World Tourism -barometrin mukaan maailmassa oli 903 miljoona kansainvälistä turistien saapumista vuonna 2007, näistä puolet Eurooppaan.

Globaalin liikkeen sitoutuminen entistä monimutkaisempiin taloudellisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin verkostoihin haastaa valtioiden suverineettia ja kansallista identiteettiä. Kaikki eivät liikkuvassa maailmassa ole voittajia, vaan monet kokevat maahanmuuton (Euroopassa, monessa muussa paikassa maastamuuton) uhkana. Poliitikot ovat puun ja kuoren välissä, ja usein heidän todellinen liikkumavaransa on esitettyä pienempi. Paradoksaalisesti viimeisen kahden vuosikymmen uusliberalistinen talouspolitiikka on jakanut hyvinvointia vahvasti myös läntisten maiden sisällä mikä ei ainakaan helpota tilannetta.

Kansainvälisen liikkuvuuden kuusi trendiä

Stephen Castelsin ja Mark Millerin The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World on yksi tunnetuimmista kansainvälistä muuttoliikettä käsittelevistä analyyseistä. Se ilmestyi neljäntenä uudistettuna painoksena tammikuussa 2009. Castlesin ja Millerin mukaan meneillään on kuusi kansainvälisen liikkuvuuden trendiä.

Muuttoliikkeet ovat globalisoituneet. Yhä useampi maa kokee sekä maasta- että maahanmuuttoa ja saapuva väestö on entistä kirjavampaa niin sosiaaliselta, kulttuuriselta kuin taloudelliselta taustaltaan. Tämän seurauksena maahanmuuttajiin liittyvät kysymykset ovat aikaisempaa monimutkaisempia ja vaikeammin hallittavia. Tutkija Steven Vertovec kutsuu ilmiötä superdiversiteeksi, ja se luo suuria haasteita maahanmuutto- ja integraatiopolitiikalle.

Muuttoliikkeet ovat kiihtyneet. Muuttajien määrä kasvaa jatkuvasti osana globaalia liikkuvuutta, ja muutokset muuttovirroissa saattavat olla hyvin nopeita. Esimerkiksi Espanjan maahanmuuttajaväestö kasvoi lähes kolmella (tai neljällä) miljoonalla henkilöllä 2000-luvulla. Luvun epätarkkuus kuvaa hyvin muutoksen suuruutta. Muutama vuosikymmen sitten Espanjasta lähdettiin muualle paremman leivän perässä.

Muuttoliikkeet ovat erilaistuneet. Ne löytävät jatkuvasti uusia muotoja, jolloin esimerkiksi työmuutto muuttuu perheiden yhdistämiseksi tai turvapaikanhaku laittomaksi maahan tuloksi tai turismi avioliittomuutoksi. Muutokset tapahtuvat usein suhteessa valtioiden kontrollipyrkimyksiin tai esimerkiksi yritysten kiertäessä säädöksiä, kuten Suomen taannoinen epäonnistunut siirtymäaika uusille EU-maille hyvin osoitti. Tästä toki varoiteltiin, mutta ammattiyhdistysliike sai pitää päänsä.

Muuttoliikkeet ovat naisistuneet. Maailmassa on kasvassa määrin itsenäisiä naispuolisia maahanmuuttajia ja tästä ollaan myös aiempaa tietoisempia. Maahanmuutto on syvästi sukupuolittunut ilmiö. Esimerkiksi thaimaalaiset, venäläiset ja virolaiset ovat Suomessa naisenemmistöisiä ryhmiä. Tämä johtuu pitkälti suomalaisten miesten avioitumiskäytännöistä.

Muuttoliikkeet ovat politisoituneet. 1980-luvulta lähtien maahanmuutto on noussut keskeiseksi poliittiseksi kysymykseksi yhä useammassa maassa. Vähitellen myös kansainvälisiä pyrkimyksiä muuttoliikkeiden hallintaan on noussut esille, mutta niiden vaikutus on vielä rajattua. Esimerkiksi Euroopan unionilla on ollut suuria vaikeuksia luoda yhtenäistä muuttoliikepolitiikkaa.

Maahanmuuttomaaksi muuttuminen lisääntyy. Perinteiset maastamuuttomaat muuttuvat transitiomaiksi ja siitä vähitellen maahanmuuttomaaksi. Suomessa tämä transitio tapahtui 1990-luvun taitteessa Neuvostoliiton romahduksen ja Euroopan unioniin liittymisen mainingeissa. Muutosta ei osattu ennakoida. Vastaava kehitys on nyt meneillään itäisessä Euroopassa.

Maahanmuuttomaa Suomi

Edellä mainitut liikkuvuuden trendit sopivat hyvin Suomeen. Kuvaavaa on myös ettei maalla edelläänkään ole kokonaisvaltaista muuttoliike-, maahanmuutto- ja integraatiopolitiikka, vaikka hallitusohjelmassa toisin lupaillaan. Lokakuun 2008 kunnallisvaalien seurauksena maahanmuutto on myös politisoitunut. Tilanteesta Keskusta, Kokoomus ja Sosiaalidemokraatit voivat tosin katsoa vain peiliin, sillä kolmen koalitio on itse sulkenut silmänsä maailman ja lähiöiden muutokselta.

Kansallisvaltioiden on vaikea – mutta ei mahdotonta – vaikuttaa ihmisten liikkuvuuteen, ainakaan nykyisessä melko (toiselle enemmän, toiselle vähemmän) avoimessa maailmassa. Kansallisten eliittien 1800-luvulla luomaan kansalliset kertomukset eivät kuitenkaan sisällä eväitä selittää kasvavaa etnistä, kultturista ja uskonnollista moninaisuutta, etenkään konfliktitilanteissa. Tätä hankaloittaa monien ryhmien toiveet erityiskohtelusta, joka lisää painetta uuteen kommunitaristiseen – ryhmälähtöiseen – ajatteluun ja lainsäädäntöön.

Suomen 200 000 maahanmuuttajaa ja heidän, myös suomalaisten puolisoidensa kanssa hankitut, 100 000 lasta muodostavat kuusi prosenttia väestöstä. OECD-maiden keskiarvo on 12 prosenttia, eikä tässä lasketa mukaan uudessa kotimaassa syntyneitä lapsia, eli toista sukupolvea. Suomen luku on vertailuryhmän pienimpiä, muttei enää mitätön. Pääkaupunkiseudulla ja Turussa jo noin joka kymmenes on maahanmuuttajataustainen, ja tietyillä asuinalueilla sekä etenkin niiden kouluissa osuus on vielä suurempi. Toinen sukupolvi alkaa aikuista 2010-luvulla.

Suomen vaivihkainen muutos maahanmuuttomaaksi on ollut tutkijoille selvää jo 1990-luvun lopusta lähtien, mutta ilmeisesti maahanmuuton leimautuminen sosiaalipoliittiseksi kysymykseksi ei herättänyt trendinikkareiden kiinnostusta. Suomen – jo alkanut – mittava väestörakenteen muutoskin oli ennustettu väestötutkijoiden parissa 1980-luvulla, mutta siitä on alettu tosissaan puhua vasta viime vuosina. Toivottavasti vastaava poliittinen lyhytnäköisyys ei vaivaa maamme poliittista eliittiä enää kovinkaan pitkään.

Lähitulevaisuus

Finassikriisin vaikutuksia maahanmuuttoon on varsin vaikea arvioida, vaikka se varmasti lyhyellä aikavälillä vähentää väliaikaista ja pysyvää työmuuttoa. Valtaosa muuttoliikkeistä ei kuitenkaan ole työperäistä – OECD-maissa keskimäärin 14 prosenttia – joten talouden muutosten vaikutus on etupäässä epäsuoraa, ja se voi kääntyä hyvinkin yllättäviin suuntiin. Yksi keskeisistä globaaleista huolenaiheista tällä hetkellä on, kuinka talouskriisin takia vähentyneet rahalähetykset lähtömaihin vaikuttavat. Tämä saattaa jopa lisätä muuttopaineita.

Lähes kaikkien läntisten maiden - mukaan lukien Suomen - tulevaisuuden kynnyskysymyksiä tulee olemaa väestön vanhemisen vaikutukset kansantalouteen. Tähän tulee melko varmasti liittymään laajamittaista maahanmuuttoa, sillä ainakin harmaiden panttereiden hoitajia tullaan tarvitsemaan. Ei ole myöskään mahdollista unohtaa presidentti Martti Ahtisaaren esittämiä skenaarioita jopa miljardin kehitysmaiden nuoren työpaikkavajeesta. Vaikka tosiasialliset luvut olisivat pienempiä, niin tulijoita kehittyneisiin maihin tulee olemaan enemmän kuin kykyä – ainakin halua – vastaanottaa. Tästä johtuu muuttoliike- ja kehitysapupolitiikan läheinen kytkös toisiinsa.

Globaali liikkuvuus yhdessä energian, ympäristökysymysten ja muiden perinteisten "suurten kysymysten" ohella on yksi merkittävimpiä lähitulevaisuuden ilmiöitä ja sitä kautta haasteita. Aiheesta on helppo lietsoa pelkoja ja asettautua siilipuolustukseen (joka ei kuitenkaan toimisi). Nykyinen avoin maailma on ollut Suomelle hyvin avokätinen, vaikka globaali talous on höykyttänyt välillä ankarasti. Pohjolan perukat eivät enää ole niin irrallaan muusta maailmasta kuin monet toivovat ja vaikuttaa siltä, eikä Impivaaran ikkunoita ole mahdollista sulkea. On siis aika ottaa haaste vastaan ja alkaa miettiä parhaita keinoja tulevan kohtaamisen, sillä se tulee hyvin, hyvin, hyvin pian.

___

Artikkeli on kymmenosaisen sarjan ensimmäinen osa.

Sarjan esittely | Osa 1 | Osa 2 | Osa 3 | Osa 4 | Osa 5 | Osa 9 | Osa 10

___

Lisätietoja

International Migration Outlook 2008. OECD.

Stephen Castles & Mark J. Miller (2009) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World. 4th Revised Edition. Palgrave Macmillan.

Steven Vertovec (2006) The emergence of super-diversity in Britain. University of Oxford, Centre on Migration, Policy and Society.