Uuden Suomen kolumnissaan (4.2.) Tuomas Enbuske kirjoittaa suhteestaan ruotsin kieleen:
"Joukko suomalaisia on sitä mieltä, ettei koulussa enää pitäisi opiskella pakolla ruotsia. Ajatus ei ole uusi; jo 1800-luvulla fennomaanit vastustivat ruotsin valta-asemaa. Suurin osa heistä puhui äidinkielenään ruotsia.
Pakkoruotsin vastustamisen vähemmän tunnettuja veteraaneja on parikkalalainen Ida Matikainen. Hän oli 20 vuotta Mannerheimin keittiöapulaisena. Huonosti suomea puhunut Marski yritti takoa Idan päähän ruotsia ja vaati huutaen palvelua toisella kotimaisella, mutta Ida pysyi kovana. Lopulta Ida voitti kiistan ja Mannerheim halusi hänet töihin vielä myöhemminkin.
Pakollisesta ruotsinopetuksesta luopumista perustellaan sillä, että suhteellisen pienellä kielellä ei ole maailmassa oikein mitään merkitystä. Todella moni sanoo, ettei yläasteen ja lukion pakollisesta ruotsista ole ollut heille mitään hyötyä.
Pakkoruotsin vastustajat ovat oikeassa. He ovat oikeassa yksinkertaisesti siksi, että heistä siltä tuntuu. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa itsessään, on vain hyvää ja pahaa jonkun kokemana.
Jos joku ei tarvitse ruotsia elämässään, niin silloin hän ei sitä ei tarvitse.
Monet filosofit jo Platonista lähtien ovat väittäneet sitkeästi, että olisi olemassa joku "oikeiden hyvien ideoiden maailma", jossa esimerkiksi kieli itsessään olisi tärkeä. Mutta se ei ole totta. Kieli on tärkeää, jos joku sen sellaiseksi kokee.
Ruotsin opiskelua puolustetaan usein sympaattisilla tarinoilla. Joku kertoo käytännön esimerkin elämästään; opiskelin ruotsia ja sitten pääsin Tukholmaan töihin, löysin ruotsinkielisen puolison tai luin mahtavia kirjoja ruotsiksi. Jos nyt kuitenkin ollaan älyllisesti rehellisiä. Ongelmana on, että ruotsin kielen paikalle voisi pistää ihan minkä muun tahansa kielen tai taidon. Eli ollaan argumentaatiossa nollapisteessä. Ei voida mitenkään tieteellisesti todistaa, että ruotsin kielen taito olisi tärkeämpää kuin mikään muukaan taito.
Pakollisen opiskelun puolustajat ovat sitä mieltä, että kaksikielinen Suomi romahtaa, jos ruotsia ei opiskella pakolla. Tv-psykologi dr. Philillä on tapana kysyä; "How is that working for you?" Miten nykyjärjestelmä sitten muka toimii? Pakollisesta opiskelusta huolimatta suuri osa suomalaisista ei puhu sujuvaa ruotsia, moni ei ymmärrä sitä oikeastaan lainkaan. Minulla on paljon fiksuja ystäviä, jotka ovat opiskelleet vuosikaudet kieltä, eivätkä silti osaisi tilata kahvia ruotsiksi. Saan koko ajan vastata ruotsinkielisten vilpittömään kummasteluun; miten ihmeessä voin osata ruotsia, vaikka olen suomenkielinen. Jos pakkoruotsi oikeasti toimisi, sitä ei kai tarvisi ihmetellä.
Tässä vaiheessa kaivetaan esiin yhteinen hyvä ja kollektivismi. Ajatellaan, että on kuitenkin koko kansakunnan etu, että kansakunta pysyy elävän kaksikielisenä. Yksilö ei saisi vain kylmästi ajatella omaa etuaan, vaan jotain mystistä yhteistä hyvää. Tuon yhteisen hyvän määrittelevät tietysti valtaapitävät omasta näkökulmastaan. Mikä on hyvää meille, on oltava hyvää myös muille.
Tässä kohtaa kaksi täysin erilaista tapaa ajatella; 1700-luvun valistusfilosofian perintöön pohjautuva klassinen liberalismi sekä 1800-luvun kollektivistinen filosofia.
Vedetään nyt viivoja todella suoriksi; 1700-luvulla filosofit sanoivat, että elämän tarkoitus on yrittää elää mahdollisimman onnellinen elämä, tietysti muita satuttamatta.1700-luvun lopulla saksalainen Immanuel Kant tuli ihan toiseen tulokseen. Hän sanoi, että "ehei! Ei se oma onni ole lainkaan tärkeää, vaan onni on noudattaa velvollisuutta". Hänen jälkeensä Hegel-niminen häiskä meni vielä pidemmälle; hän oli sitä mieltä että valtio on kaiken päämäärä.
Hegelin ja Kantin hengessä toimivia kollektivisteja löytyy Suomesta niin oikealta kuin vasemmalta. Esimerkiksi homoliittoja vastustavien kristillisdemokraattien logiikka menee näin; koska minun uskontoni mukaan homot eivät saa mennä naimisiin, eivät silloin ketkään muutkaan homot saa mennä.
Myös vasemmistoliitolla yhtenä vaaliteemana on epäselvän kivalta kuulostava yhteisöllisyys, jota myös Suomen brändityöryhmä tuntui tarjoavan ratkaisuksi Suomen ongelmiin.Ja kaiken lisäksi Vihreät lanseerasivat tällä viikolla vaalitavoitteekseen "onnellisuusmittarin".
Mutta vihreiden onnellisuusmittari mittaa kollektiivista onnea, eikä yksilön onnea. Jos joku tulee onnelliseksi pornografian katselemisesta, tolkuttomasta rikastumisesta tai läheisistään juoruamisesta, pian on onnellisuuspoliisi ovella väittämässä, ettei tuossa ole kysymys "oikeasta" onnesta, vaan korvikkeesta. Höpö höpö. Mukavaa on se, mikä mukavalta tuntuu. Ihmiset tulevat usein onnelliksi asioista, joita he eivät kehtaisi ilmoittaa gallupeissa.
No, mikä pakkoruotsin vastustajissa sitten on niin hienoa? Se on liike, joka pyrkii pois suomalaisille tyypillisestä passiivisen aggressiivisesta alamaisen asemasta. Aiemmin suomalainen oli nöyrä ja katkera. Hän odotti, että järjestelmä kertoo miten pitää elää.
Suomalaista piti suojella häneltä itseltään laittamalla kaupan kaljakaapit munalukolla kiinni tasan kello 21. Tämä maailma oli turvallinen, koska syyllinen oli aina järjestelmä. Jos aloin juopoksi, se oli hallituksen vika, kun se oli laskenut viinan hintaa markalla.
Vanhassa Suomessa Leif Segerstamin ja Anna-Leena Härkösen piti käyttää samankokoista t-paitaa, koska viranomainen oli laskenut sen sopivan kokoiseksi.
Toisin kuin monet muut aktiiviset ryhmät, pakkoruotsin vastustajat eivät ole vaatimassa sellaista taloudellista etua itselleen, joka maksettaisiin muiden lompakoista. He vain vastustavat itseensä kohdistuvaa pakkoa. Ja kaikkien pakkojen pitäisi olla todella hyvin perusteltuja. Hyväksyttäviä pakkoja ovat juuri ja juuri esimerkiksi verotus, yksityisomaisuuden suoja ja valtion väkivaltamonopoli. Ja niidenkin ainoana tehtävänä pitäisi olla vain ihmisten vapauden turvaaminen.
Minulle ruotsin kieli ja kaksikielinen Suomi ovat tärkeitä. Haluaisinko, että mahdollisimman moni osaisi ruotsia? Kyllä. Pitääkö sivistyneen suomalaisen osata mielestäni edes ruotsin perusteet? Kyllä. Se, että ne ovat minulle tärkeitä asioita, ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita ettei niiden pitäisi olla kaikille muillekin tärkeitä. Jokainen meistä ajattelee, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ajattelisivat kuten me. Onneksi ihmiset kuitenkin saavat ajatella itse."
http://tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60431-pakkoruotsin-vastustajat-ovat-oikeassa
