I en artikel i Suomen Kuvalehti 25.9. kritiserar Paavo Lipponen kraftigt motståndet mot det svenska inom näringslivets ledning bland en del politiska beslutsfattare. Motståndet mot det tvåspråkiga blottar en andlig stagnation som kan visa sig ödediger för vårt land:
"Vaikea uskoa, että 2000-luvulla maassamme nostaa päätään kaksikielisyyttä vieroksuva suuntaus. Nyt ei ole kyse vain kansalaisten tunteenpurkauksista, vaan ja ennen muuta poliittisen johdon ja elinkeinoelämän päälliköiden asenteiden ällistyttävästä muutoksesta.
Ennen kuin pääministeri ja Elinkeinoelämän Keskusliitto jatkavat omaksumallaan linjalla, olisi syytä pysähtyä miettimään, millaisella tulella nyt leikitään. Vielä on mahdollista tuoda selkeästi esiin kaksikielisyys ja suomenruotsalaisuus yhtenä Suomen suurimmista voimavaroista.
Euroopan muutoksessa Suomeen on lännestä levinnyt entistä vahvemmin anglosaksinen, paljolti amerikkalaisia trendejä myötäilevä suuntaus. Sen sijaan, että rapakon takaa olisi haettu amerikkalaisen yhteiskunnan parhaita sivistysperinteitä demokratian synnystä lähtien, on tänne kritiikittömästi otettu vastaan kaikki mahdollinen roska. Markkinatalouden omaksumisesta on heilahdettu ahneuden ihannointiin. Jopa suomalaisten kielenkäyttö on muuttunut, ja sitä muutetaan medioissa yhä enemmän alatyylin suuntaan.
Yltiöläntisyyden mukana seuraa historiattomuus. Suomen itsenäisyyden ajan saavutuksia, kuten selviytymistä kylmästä sodasta, väheksytään ja hävetään. Ruotsin ajan merkitys unohdetaan täysin. Valtiovallalla oli suuria vaikeuksia arvostaa Ruotsin merkitystä, kun muistettiin Suomen irrottamista Ruotsista 200 vuotta sitten.
Joutuminen osaksi Ruotsia 1100-luvulla oli Suomelle onnenpotku. Suomi kiinnittyi Länsi-Eurooppaan ja siten vältimme niin venäläisen kuin saksalais-balttilaisen feodalismin.
Kehittyneisyyskuilu Itä- ja Länsi-Euroopan välillä syntyi jo keskiajalla, ja se oli valtava niin taloudellisesti kuin kulttuurisesti. Suomi kehittyi osana Euroopan parhaiten järjestäytynyttä sivistysmaata.
Seuraava onnenpotku saatiin, kun Suomi tuli osaksi Venäjän imperiumia vuonna 1809. Autonomian turvin suomalaiset saivat tilaisuuden nousta kansakuntien joukkoon. Venäjän aikaa on syytä juhlia, mutta samalla pitää tunnustaa se tosiasia, että ehdotus Suomen kansakunnasta lähti Ruotsista ja sen suurimmista läpiajajista useimmat olivat ruotsinkielisiä suomalaisia.
Suomi kesti Venäjän paineen Ruotsin ajan lainsäädännön ja vahvan laillisuuseetoksen turvin.
Kolmas onnenpotku, itsenäisyys, toteutui tilanteessa, jossa sekä Venäjä että Saksa olivat heikkoja. Oli luonnollista, että nationalismi nosti päätään itsenäisyyden alkuaikoina. Demokratia voitti vasta 1930-luvun lopulla, kun äärioikeisto eristettiin. Silloin haudattiin myös välillä vahvana vellonut kieliriita.
Kaikissa näissä vaiheissa Ruotsin merkitys on ollut suuri. Voimme vain kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos Suomelle olisi käynyt toisin. Olisimme parhaassa tapauksessa nyt toipumassa kommunistisen satelliitin asemasta. Olisimme kokeneet Baltian maiden kohtalon, jos tiemme olisi ollut feodalismi ja oikeistodiktatuuri.
Ruotsin yhteydellä oli suuri vaikutus siihen, että itsenäinen Suomi irtautui Saksan vaikutuspiiristä ja omaksui länsimaisen, pohjoismaisen suuntauksen. Sotien aikana ja niiden jälkeen Ruotsi tuki Suomea niin paljon kuin kykeni auttaen hankkimaan meille myötätuntoa lännestä ja ottaen omassa ulkopolitiikassaan huomioon Suomen aseman.
Suomi on maailman paras maa osana pohjoismaista yhteisöä. Ruotsin kielellä ja suomenruotsalaisella väestöllä on maallemme elintärkeä rooli pohjoismaisen yhteyden ylläpitämisessä.
Mikään muu yhteisö ei voi korvata meille tätä suurta etua. Nykyisessä globaalissa tilanteessa tulisi aktiivisesti ajaa pohjoismaisen yhteistyön tiivistämistä, kuten yhteistä edustautumista G20:ssä, jotta välttäisimme marginalisoitumisen.
Nykyisessä maailmantilanteessa ajatukset puhtaasta suomalaisuudesta ja kaunaiset kuvaukset Ruotsin roolista Suomen historiassa kertovat henkisestä taantumisesta. Välillä oli sävelenä "pure jenkki", pian ilmeisesti "pure Suomi".
Vähemmistöä ja ulkomaalaisia vieroksuvat asenteet nousevat pintaan usein taloudellisessa taantumassa, mutta tässä tapauksessa ongelma on syvemmällä. Onko suomalaisilla tässä maailman parhaassa maassa sittenkin identiteettiongelma?
Vahvalla itsetunnolla varustettu suomalainen esiintyisi maailmalla ylpeänä maamme kaksikielisyydestä ja suomenruotsalaisesta vähemmistöstä. Ne ovat meille suuria valtteja niin taloudellisesti kuin kulttuurisesti. Ruotsinkieliset ovat edelläkävijöitä kansainvälistymisessä, jossa maamme on kaikessa it-huumassa tosiasiassa jäänyt jälkeen.
On käsittämätöntä, että Elinkeinoelämän Keskusliitto esittää luopumista ruotsin kielen pakollisuudesta kouluissa, vaikka sen oman selvityksen mukaan 50 prosenttia jäsenyrityksistä pitää ruotsin kielen taitoa tärkeänä henkilöstön rekrytointiperusteena.
Pääministeri Mari Kiviniemen ja elinkeinominis teri Mauri Pekkarisen kiukunpurkauk set ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisia kohtaan Keski-Pohjanmaata koskevassa kiistassa merkitsevät poliittisen sivistysperinteen katkeamista.
Kun valtion johtavat poliitikot paljastavat vähemmistövastaiset asenteensa, heidän pitäisi tietää leikkivänsä tulella. Keski-Pohjanmaan siirtäminen Oulun alaisuuteen olisi tehnyt väkivaltaa Kokkolan kaupungille ja seudun elinkeinoelämälle, jonka suuntaus on selkeästi etelä ja lähirannikko. Alueen ruotsinkielisten nöyryyttäminen oli vain näkyvin toimintatapa yrityksessä käyttää epädemokraattista maakuntahallintoa hyväksi.
Jos vähemmistön vähättelyä ja nimittelyä rohkaistaan korkealta tasolta, leviävät nämä asenteet helposti yhä laajemmalle. Suomenruotsalainen vähemmistö voi silloin alkaa tuntea asemansa oikeasti ahdistetuksi. Tähän maallamme ei ole varaa. Jos ruotsinkielinen nuorisomme alkaisi pelätä tulevaisuutensa puolesta ja muuttaisi joukolla ulkomaille, olisi se Suomelle katastrofaalinen menetys."
