Loviisan Sanomat rapporterar från en diskussion om ett gemensamt skolhus för svenska och finska elever.
"Koulurakennuksesta, jossa toimii sekä suomen- että ruotsinkielinen koulu, on sekä hyviä että huonoja puolia.
Professori Pirkko Nuolijärvi ja ylitarkastaja Maj Krogell-Haimi alustivat illan tilaisuudessa.
Koulurakennuksesta, jossa toimii sekä suomen- että ruotsinkielinen koulu, on sekä hyviä että huonoja puolia. Sipoolaiskoulun kokemusten mukaan plussaa ovat luonteva kulttuurivaihto ja paremmat tilat, parempi tietoisuus omasta äidinkielestä sekä isomman työyhteisön edut. Miinusta puolestaan ovat suurempi oppilasmäärä ja kieliongelmat.
Sipoolaiskoulun rehtori Jan-Erik Holmkvist ja vt. opetusjohtaja Hannu Ollikainen toivat loviisalaisten päättäjien käyttöön omat kokemuksensa eilisiltana valtuutetuille pidetyssä keskustelutilaisuudessa.
Sipoossa suomen- ja ruotsinkielinen koulu, eli Söderkulla skola ja Sipoonlahden koulu, ovat toimineet saman katon alla vuodesta 1973. Nykyisin suurin osa lapsista tulee kaksikielisistä perheistä.
Molemmissa kouluissa on oma henkilökunta, omat pihat, omat sisäänkäynnit. Yhteistä ovat ruokalatilat, teknisen työn opetusluokat sekä liikuntasali, josta saatiin peräti 600 neliön kokoinen vain sijoittamalla koulut samaan koulukeskukseen.
Holmkvist näki etuna, että yleensä vapaa-aikana syntyvät kieliongelmat pystytään ratkaisemaan kätevämmin, kun kiinteistö on yhteinen. Kulttuurivaihto Lucia- ja Kalevala-juhlineen käy luontevammin ja kouluissa toimii myös kieliklubeja, eli opettajat vetävät ruotsin kerhotoimintaa suomenkielisille ja suomenkieliset ruotsinkielisille oppilaille.
Holmkvistin mukaan ruotsinkielisten oppilaiden "kielitietoisuus" on parempi yhteisessä koulussa. Äidinkielestä pidetään kiinni tietoisemmin kuin puhtaasti ruotsinkielisissä kouluissa.
Kaksikieliset ovat enemmistö maailmalla
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtaja professori Pirkko Nuolijärvi loi katsauksen kaksikielisyyteen sekä yhteisön että yksilön kannalta.
-Kielentutkijan kannalta katsoen: mitä enemmän kieliä sitä parempi.
Hän korosti, että kielellä, jota lapset käyttävät, on tulevaisuus. Jos kieltä puhuvat vain vanhat ihmiset, siitä ei hyvää seuraa. Yhteiskunnan on tarjottava kielellisesti sellaiset raamit, jotta yksilö voi myöhemmin tehdä valintoja. Jos edellytykset ovat huonot, valinnanvapautta ei ole.
Nuolijärvi tähdensi, että lapsi voi puhua omaa äidinkieltään.
Hän myös totesi, että yksilö voi samaistua johonkin kieleen, vaikka ei sitä aina käyttäisikään.
Maailmanlaajuisesti katsoen kaksikielisyys on yleisempää kuin yksikielisyys, sillä maailman ihmisistä yli puolet on kaksi- tai monikielisiä. Yksikieliset ovat vähemmistössä.
Tarvitaan "koulu-YVA"
Kielilainsäädännöstä kertoi ylitarkastaja Maj Krogell-Haimi oikeusministeriöstä. Lainsäädäntö ei tunne käsitettä kaksikielinen koulu, vaan opetus ja muu toiminta on järjestettävä joko suomeksi tai ruotsiksi. Koulu ei ole myöskään velvollinen toimimaan tai tiedottamaan toisella kielellä.
-Kielellisten oikeuksien toteutumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota hallinnollisia uudistuksia valmisteltaessa, Krogell-Haimi viittasi perustuslakivaliokunnan tuoreeseen mietintöön.
Hän kehotti muun muassa tarkoin selvittämään, miten esimerkiksi kieliryhmille yhteiset tilat vaikuttavat arjessa lapsen oikeuteen saada opetusta omalla äidinkielellään. Pohdittavaksi tulee esimerkiksi se, millaiset opettajien kielitaitovaatimukset ovat, jos erikieliset lapset ovat samoissa tiloissa. Hän neuvoi myös miettimään, mikä uudistuksia suunniteltaessa on lapsen etu.
-Kysymys ei voi olla taloudesta. Kielellisen kulttuuriperinnön näkökulma on otettava huomioon hallintopäätöksiä tehtäessä. Uudistusten edut ja haitat on arvioitava.
Perustuslaki takaa oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin. Kielilaki on puolestaan yleislaki, joka koskee suomen ja ruotsin osalta koko hallintoa, myös opetusta. Äidinkieleltään suomen- tai ruotsinkielisellä lapsella on oikeus saada opetusta omalla äidinkielellään kunnan kielisuhteista riippumatta.
Mikä on lasten etu?
Valtuutettuja tilaisuuteen oli saapunut iso joukko. Sonja Ilvetsalo-Koskinen halusi tietää, miten vahingollinen yhteinen rakennus voi olla, jos opetus tapahtuu oppilaan äidinkielellä.
Professori Nuolijärven mielestä kysymykseen ei ole helppoa vastausta.
-Enemmistökielen paine on vahva, vaikka se ei olisi fyysisesti läsnä kouluyhteisössä.
Nuolijärven mukaan esimerkiksi helsinkiläisissä ruotsinkielisissä kouluissa lapset voivat vaihtaa puheen suomeksi, joka edustaa heille "prestiisikieltä".
Nina Pere korosti lasten etua arvioitaessa uudenlaisten ratkaisujen seurauksia. Hän kuitenkin pohti, eikö lapsen etu ole myös se, jos yhdistämisen seurauksena saadaan paremmat opetustilat. Hän summasi, että merkittävänä tekijänä kahden kieliryhmän yhteisessä koulurakennuksessa on tahto toimia ja myönteinen asenne.
Kari Hagfors pohti ääneen, että äidinkielen asemasta ovat huolissaan eniten epäpätevät opettajat.
Petra Paakkanen ihmetteli, eikö kulttuurivaihto toimi, vaikka koulut olisivat hieman kauempana toisistaan.
Eija Temmes neuvoi pohtimaan, valitaanko näkökulmaksi hyvä opetus vai hyvät tilat.
Keskustelu jatkui pohdiskelulla siitä, ovatko kahden kieliryhmän yhteinen koulu vaihtoehto yhtenäiskoululle, eli yhden kieliryhmän koululle, joka kattaa sekä ala- että yläkoulun vuosiluokat. Thomas Rosenberg katsoi, että vaihtoehto on aito mietittäessä loviisalaiskoulujen tulevaisuutta.
Illan keskustelu loi tuskin uusia rintamalinjoja Loviisassa käytävään koulukeskusteluun. Perusteluja sekä puolesta että vastaan löytyi kaikista alustuksista.
Marita Itävuori
http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=4058