Ruotsin kielelle vakaa asema

Helsingin Sanomat deklarerar entydigt sitt stöd för det svenska spårket som landet andra nationalspråk (6.10.)

"Keskustelu ruotsin kielen asemasta käynnistyi Suomessa jo ennen itsenäisyyttä ja jatkuu yhä. Tuskin muuta voisi odottaa. Kielet ovat osa ihmisten ja yhteisöjen identiteettiä, ja Suomi on hioutunut kansakuntana kielialueiden ja kulttuurien raja-alueilla.

Jatkuva rajanveto ruotsin asemasta koulutuksessa ja julkisissa palveluissa peittää helposti alleen sen, että Suomi on yhteiskuntana kaksikielisyyden menestystarina. Suomessa ei ole suomen- ja ruotsinkielisten välillä sellaista vastakkainasettelua kuin kaksikielisessä Belgiassa tai sellaista erillisyyttä kuin nelikielisessä Sveitsissä.

Suomessa kiistelyn lähtökohtana on se, että vain runsaat viisi prosenttia väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään ja suurella osalla suomalaisista on vain vähän kosketusta ruotsin kieleen arkielämässään. Suhteellisen pieni kielivähemmistö suojaa oikeuksiaan päättäväisyydellä, joka joskus tuntuu suorastaan provosoivan ehdotuksia niiden muuttamiseksi.

Ruotsinkielisen vähemmistön asema on sinänsä vahva sekä lainsäädännössä että Suomen kulttuurissa. Suomenruotsalaisten merkityksestä Suomelle ei voi olla epäselvyyttä. Suomen kaksikielisyyden kiistäjillä on yhä edessään hyvin laaja kaksikielisyyttä tukeva poliittinen rintama.

Kiistoja käydään kuitenkin seikoista, jotka ovat kaksikielisyyden tulevaisuuden kannalta tärkeitä. Toisen kotimaisen kielen pakollinen opetus eli "pakkoruotsi" näyttää huhtikuun eduskuntavaalien lähestyessä kelpaavan hyvin politiikan välineeksi - maahanmuuton ja puolustusratkaisujen jatkoksi. Niistä on helppo tehdä ehdotuksia, koska elvytyksen jälkeisessä ahtaassa tilanteessa talouteen ei oikein voi puuttua.

Myös Ruotsin kielen asema on niin tärkeä kysymys, ettei sitä pidä käyttää lyhytjännitteisen politiikan välineenä. Pitäisi olla tiedossa, mihin pyritään ja mitkä esille nostetuista ongelmista ovat todella kytköksissä ruotsin opetukseen Suomen kouluissa.

HS tukee ruotsin asemaa Suomen toisena kotimaisena kielenä. Se tarkoittaa ruotsinkielisten oikeutta omaan kieleensä sekä koulutuksessa että pääasiassa myös julkisissa palveluissa. Mutta se ei tarkoita muutosten vastustamista. Vuosikymmenten keskustelun jälkeen tavoitteena saisi jo olla ruotsin aseman vakiinnuttaminen nykymaailmaa vastaavalla tavalla.

On selvä ongelma, että suomenkielisessä peruskoulussa luetaan ruotsia vähintään kolme vuotta ja lukiossa vielä kolme vuotta lisää eikä kieltä kuitenkaan opita käyttämään. On myös selvää, että Suomessa tarvitaan enemmän venäjän ja muidenkin kielten osaajia.

Liian kapea pohja vieraissa kielissä on kuitenkin Euroopan laajuinen ongelma. Uusien kielten oppiminen pelkästään ruotsin opetuksesta irrotetulla tuntimäärällä ei olisi ratkaisu. Nykyistä pienempi tuntimäärä tekisi ruotsin opetuksesta silkan muodollisuuden.

Samalla ruotsin opetus on aivan keskeinen osa Suomen kaksikielisyyttä. Sen opetukselle täytyy löytyä paremmat ja laajemmat perusteet kuin vaikkapa suora taloudellinen hyöty, josta läheskään kaikki eivät pääse osallisiksi. Venäjän ja muiden kielten opetukselle pitää pyrkiä löytämään enemmän tilaa valinnaisina kielinä ja myös koulujen ulkopuolelta.

Ruotsin kielestä käytävässä keskustelussa on yksi erityispiirre: samalla kun suomalaiset kiistelevät ruotsin asemasta he kannattavat lähes yksimielisesti pohjoismaista yhteistyötä. Ruotsin kieli on pohjoismaisessa yhteistyössä Suomelle erittäin tärkeä, vaikka tanskalaisten kanssa puhuttaisiinkin englantia."