I nättidningen Uusi Suomi (24.11.) skriver Niklas Herlin, ägare till sajten, om sin inställning till det svenska. Vad man än skriver utlöser det känslomässiga utfall, noterar han:
Koko aiheesta ei pitäisi kirjoittaa mitään. Palaute on voimakkaan tunteellista, etupiirit on jaettu, pelkoa ja vihaa on joka puolella ja eri kieliryhmissä. Sitä paitsi isä ja äiti tekivät fiban pannessaan tällaisen etunimen tällaisen sukunimen eteen, kun lapsesta umpisuomenkielistä kasvatettiin.
Pannaan ensin pari epäpyhää mainintaa. Mielestäni suomenruotsi on eri kieli kuin ne kielet, joita Ruotsissa puhutaan. Ensimmäinen peruste on se, että ymmärrän sitä ruotsia, jota puhutaan Helsingissä, mutta en sitä, mitä puhutaan niinkin lähellä kuin Tukholmassa. Alakerran baarissa yksi tarjoilijoista puhuu suomea ja suomenruotsia asiakkaan mukaan. Ymmärrän jokaisen keskustelun. Ruotsinkielisen Pohjanmaan ruotsia en ymmärrä yhtään, mutta ei moni ruotsinkielinen ystävänikään. Ahvenanmaa on, kuinkas muuten, ymmärrettävyydeltään siinä Helsingin ja Tukholman välissä.
Toinen peruste väitteeseeni on se, että kirjankustannusmaailmassa olen tavannut riikinruotsalaisia kustantajia, jotka eivät aina oikein välitä suomenruotsalaisten suomesta ruotsiin kääntämästä tekstistä. Tai näin olen ymmärtänyt, asia on puettu minulle ruotsalaisen hienotunteisesti. Toisaalta, ruotsalaiset kirja-alan asiantuntijat palkitsivat muutama vuosi sitten takuulla suomenruotsilla kirjoitetun romaanin tärkeällä ja kansainvälisesti suurta tunnustusta nauttivalla August-palkinnolla. Kyseessä oli Monika Fagerholmin romaani "Amerikkalainen tyttö" (jonka suomeksi julkaisi edustamani kustannusosakeyhtiö Teos). Eli ei niistä ruotsalaisista ota finnjävelkään selvää.
Suomenruotsalainen kaverini naureskeli juuri teini-ikäisten lastensa käyttämälle internet/mesetys-kielelle. Suomenkielisten teinien nettikieltä ymmärtääkseen täytyy hallita suomi, englanti ja erilaiset hymiöt, lyhenteet ja muu nettislangi. Ruotsinkielisen, suomalaisen teinin nettikielen pohjana on suomenruotsi, jota ymmärtääkseen täytyy hallita myös suomi, koska mesettäjä käyttää aina ensimmäiseksi mieleen tulevaa sanaa. Ja jos se sana on suomea, niin sitten se kirjoitetaan sinne suomenruotsin, nettislangin ja englannin sekaan. Hauskaa.
"Ei niistä ruotsalaisista ota finnjävelkään selvää."
Joskus vuosia sitten suosittelin poikaani harkitsemaan vakavasti pitkän ruotsin valitsemista kouluaineeksi. Logiikka oli selvä: käyttöenglannin oppii kuitenkin ja omalla työurallani ruotsista olisi ollut oikeasti hyötyä. Mutta sekin liittyi pörssitoimittaja-aikoihini; suomalaisessa pörssimaailmassa suuri osa tarinaniskennästä käydään suomenruotsiksi. Kun toimittaja Paul Öhrnberg joskus 1990-luvun alkupuolella peri Kauppalehdessä pörssitoimittajan vakanssini, hän käytti tarpeen tullen haastattelukielenä toista kotikieltään, suomenruotsia. Uskon, että se antoi toimittajalle etua.
Tapasin yhdessä tilaisuudessa kirjailija Arto Kivimäen (saman kustantamon miehiä...). Artolla oli aika vinha ajatus: ehkä suomalaisten pitäisi innostua enemmän suomenruotsista, siitä että meillä on tällainenkin erikoisuus. Sehän erottaisi meidät ruotsalaisista, jotka ovat alistaneet esimerkiksi pohjoisen Ruotsin meänkielisiä minkä ovat kerinneet. Mutta jos suomenruotsista tehtäisi tällainen aito eliittikieli, josta ollaan ylpeitä, sen pitäisi olla hauska asia. Ja silloin pakollinen ruotsinopetus pitäisi lopettaa. Ja toisaalta suomenruotsalaisilla pitää olla oikeus saada esimerkiksi lääkärinhoitoa äidinkielellään. Kaikki, jotka ovat joutuneet asioimaan lääkärissä muulla kuin äidinkielellään tietävät tämän.
Niin että pakkoruotsista ei enää uskalla olla mitään mieltä. Minulle se sopii, mutta olenkin paria lyhyttä pätkää lukuun ottamatta asunut kaikki elämäni 46 vuotta Kirkkonummella ja Helsingin Töölössä. Näissä ympyröissä kaksikielisyyden ymmärtää paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa Suomessa.
Oli miten oli, en tunne itseäni syntiseksi, vaikka pidän hyvine ja huonoine puolineen savolaisuudesta, ahvenanmaalaisuudesta, Suomen romaneista, saamelaisista, stadilaisista, suomenruotsalaisuudesta ja mistä lie Suomessa esiintyvästä.
Pannaan sen kunniaksi loppuun vielä yksi kirjapuffi. Suomalaisista yhteiskuntaluokitusta kielieroineen kerrotaan kahden kustannusyhtiön (Teos ja Söderströms) yhteisessä tuotannossa. Kirjan nimi on suomeksi "Me muut" ja ruotsiksi "De andra". Kirjasta löytyy yksi kirjoittamani pätkä, mutta aika monta mielenkiintoisempaa kirjoittajaa: Monika Fagerholm, Sauli Niinistö, Sofi Oksanen, Kjell Wästö, Markus Drake, Husein Muhammed, Kreetta Onkeli ja muita. Kannattaa lukea.
