Carmen Runonen skriver Länsi-Savo (18.2.) om betydelsen av språkval:
"Herran tähden sitä tuskaa, kun aikoinaan lukioon mennessä jouduttiin tekemään niin sanottu kielivalinta. Mahdollisuuksia oli tasan yksi. Tarjolla oli latinan kieltä viisi tuntia viikossa.
Meille "latinisteille" oli täysin käsittämätöntä, miten ihmistä voitiinkin näin piinata. Tuhlata nyt nuoruus kuolleen kielen opiskeluun.
Yli-innokas latinan opettaja ei puolestaan ymmärtänyt, miten Caesarin retket Galliaan ja Britanniaan olivat niin outoja juttuja meille. Nehän olivat yleissivistystä!
Vasta siinä vaiheessa, kun Asterixit alkoivat ilmestyä, pääsimme jyvälle, mistä Caesarin sotaretkissä oli oikein kysymys.
Ikä karttui ja vähän siinä sivussa järkikin.
Mikään muu kouluaine ei ole myöhemmin osoittautunut yhtä hauskaksi ja hyödylliseksi kuin latinan taidot. Miten sutjakkaasti taipuvat italian verbit, kun osaa latinan amaren taivutuksen. Ja lauseet lentävät!
Ennakkoluulojen hälventämisen aloitin oman jälkikasvuni kohdalla jo hyvissä ajoin.
Kerrottiin, että tunnetun latinistin, professori Päiviö Oksalan perheen ruokapöydässä puhuttiin arkisin latinaa ja pyhäisin kreikkaa.
Meillä eivät latinan taidot riittäneet pöytäkeskusteluihin, ja kovin sotaretkivoittoisia niistä jutuista olisi tullutkin.
Sen sijaan Tukholman kesät olivat antaneet joltisenkin pohjan puhua ruotsia. Ruokaillessa ainakin sunnuntaisin, puhelimessa arkisinkin.
Ei, mitään pakkoruotsia ei perheessämme ole koskaan ollut. Ei kotona eikä koulussa. Itse puhun ruotsia nykyisin kuin vanha virsikirja, mutta tyttärellä ei ole vaikeuksia vaihtaa puhetta sujuvasti toisesta kotimaisesta toiseen.
Kielitaito on pääomaa. Maantieteelle emme mahda mitään, ja meidän se toisten kieli on pääsääntöisesti opeteltava.
Englannin ylivalta on nykymaailmassa selviö. Koululaisistakin lähes 90 prosenttia valitsee sen pitkäksi kieleksi eikä heitä voi siitä syyttää. Maailma toimii nykyisin englanniksi yhä useammassa kolkassa.
Englantia puhuu ensimmäisenä kielenään yli 400 miljoonaa ihmistä. Toisena kielenä sitä puhuvien määrä arvioidaan 150 miljoonan ja 1,5 miljardin välille riippuen vähän siitä, miten sen osaaminen määritellään. On siinä puhekavereita kielitaitoiselle tarjolla.
Siitä huolimatta maailmassa on muitakin hyödyllisiä kieliä. Valitettavasti niiden opiskelu kouluissa on romahtanut. Reilussa parissakymmenessä vuodessa lyhyen saksan ylioppilaskirjoitukseen osallistuvien määrä on pudonnut yli 70 ja venäjän kirjoittajien määrä lähes 80 prosenttia.
Syy ei ole vain koululaisissa ja heidän vanhemmissaan. Syitä on myös kuntien säästötoimissa, jotka tekevät kielivalinnat vaikeiksi, jopa mahdottomiksi.
Kannattaisi kuitenkin miettiä, onko pitemmällä tähtäimellä kenenkään etu, että kielivalinnat kapenevat ja loppusuoralla ylioppilaskirjoituksissa kirjoitetaan vain yhden vieraan kielen koe.
Non scholae, sed vitae discimus."
