Aika herätä aitoon kielitietoisuuteen
Viikon vieraskolumnisti, toimittaja Kari Arola, kirjoittaa ruotsin kielen asemasta ja sen turvaamisesta:
Kansalaisaloite ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuudesta on jälleen nostanut kielipoliittisen keskustelun. Joka kerran kun kieliväittely roihahtaa, äärimielipiteiden edustajat pääsevät esille ja saavat mediatilaa. Niin nytkin.
Järkevät, tasapainoiset ja asiaa monelta kannalta harkitsevat näkökannat jäävät helposti huomaamatta varsinkin, jos ne ovat pienessä mediassa. Paikallislehti nimeltä Pitäjäläinen, jonka levikkialue on Pohjois-Savossa Nilsiässä ja Rautavaaralla, teki loppukesällä mainion reportaasin Nilsiän lukiosta. Siellä ruotsi on aina siinä missä muutkin, eikä mikään pakkoruotsi.
Toimittaja Antti Heikkisen jutussa kerrotaan, että Nilsiän lukiossa ajatus ruotsin muuttamisesta valinnaiseksi ei ole herättänyt tunnekuohuja suuntaan eikä toiseen.
"Minun mielestäni meillä ei opiskella pakkoruotsia, jos ei riemuruotsiakaan. Ruotsin kieli on meillä aine siinä, missä muutkin, opettaja Anna-Inari Savastola sanoo paikallislehden haastattelussa.
On helppo olla samaa mieltä nilsiäläisen opettajan kanssa, kun tämä sanoo, että Suomessa pitäisi käydä laaja kielipoliittinen keskustelu, koska kielten opiskelu on vähentynyt radikaalisti ja englannin ylivalta on huolestuttava.
Itä-Suomen pakollisen kielten opiskelun muuttamista venäjäpainotteiseksi opettaja tyrmää, ja perusteet ovat hyvät.
"Jos lännessä opiskellaan ruotsia ja idässä venäjää, niin entäs sitten jos lapsi muuttaa kesken koulunkäyntinsä toiselle puolelle maata. Silloinhan sitä vasta tyhjän päälle pudotaan."
Pohjoissavolaisen lukion opettaja on oikeassa, koska hän on pohtinut asiaa perusteellisemmin kuin monet muut, myös sellaiset, jotka ovat kirjoittaneet nimensä kansalaisadressiin.
Jos idässä opiskeltaisiin venäjää ja lännessä ruotsia, se olisi paluuta historiassa taaksepäin. Tuolloin Pähkinäsaaren rauhan raja ja myöhemmin Täyssinän raja jakoi Suomenniemen kahtia. Länsi oli osa Ruotsia ja itä Venäjää.
Toivottavasti kiihkeän ja populistisia piirteitä saaneen kielidebatin tiimellyksessä saa huomiota Suomen kieltenopettajain liiton puheenjohtajan Kari Jukaraisen asiantunteva näkemys.
Hän sanoi Ylen haastattelussa, että pakollisesta ruotsista luopuminen köyhdyttäisi kielellistä osaamista entisestään. Osalle oppilaista opetetaan toisena kotimaisena suomea, johon myös mahdolliset muutokset kohdistuisivat. Kyse ei ole yksin ruotsista, vaan myös suomen kielestä.
Ruotsi on toinen kansalliskielemme. Ruotsinkieliset ovat vähemmistö. Johtuneeko siitä, että osalle suomea äidinkielenään puhuville suomalaisille on ollut kautta aikain kompleksinen suhde vähemmistöihin vai mistä, että aika ajoin ruotsin kieli joutuu puolustamaan asemaansa, kuten nyt syksyllä 2013 kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyssä?
Ruotsin kielen professori Nina Pilke toivoi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan päättäjien olevan kielitietoisia ja tekevän syksyn aikana molempien kansalliskielten ja Suomen tulevaisuuden kannalta oikeita ratkaisuja.
"Velvollisuus opiskella ruotsia takaa sen, että suomalaisilla säilyy oikeus molempiin omiin kieliimme, suomeen ja suomenruotsiin."
Kansalliskieltä ei voi hinnoitella europerusteisesti, kuten ei monia muitakaan elämän arvoja. Sivistyksen mitaksi rahasta ei ole. Kansalliskielten ja oman kulttuurin merkitys on oivallettava niin kotimaassa kuin myös kansainvälisissä yhteyksissä. Kielellistä asemaansa ymmärtämätön kansakunta jauhautuu englannin ja muiden suurten kielien ylivallan alle.
Suomen on hyvä tuntea historiansa ja nähdä eteenpäin. Pohjoismainen yhteys ja arvot ovat myös tulevaisuuden voimavara, jos niiden tärkeys oivalletaan oikein. Pohjoismaisen demokratian, joka pystyy parhaiten ratkaisemaan tulevaisuuden haasteet, valtakieli on ruotsi. Sitä on hyvä osata mahdollisimman monen suomea äidinkielenään puhuvankin.
On aika herätä aitoon kielitietoisuuteen Helppo Heikkien humpan asemesta.
