Minä kun olin luullut, että hurriviha on vain jotain keskenkasvuisten ennenvanhaista juttua, jolla ei voi olla merkittävää kaikupohjaa avoimessa julkisessa keskustelussa. Olin väärässä, krijoittaa Rosa Meriläinen Helsingin Sanomien verkkolehdessä julkaistussa kolumnissaan (12.5.)
"Suomenruotsalaisuus on osa suomalaisuutta. Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, josta seikasta osa on ylpeitä, osaa se ärsyttää ja useimmat eivät asiaa arjessaan liiemmin havaitse.
Täällä Tampereella ruotsia kuulee lähinnä televisiosta. Yksi pikkuveljistäni hoksasi vasta aikuisiällä isoäitinsä olevan ruotsinkielinen, koska ei ollut sitä ennen päässyt havainnoimaan tilannetta, jossa bobe olisi kohdannut toisen ruotsinkielisen.
Jostain syystä ruotsi näyttää ärsyttävän eniten siellä päin, missä siihen ei törmää. Minäkin opin jo lapsena, että ruotsia kuuluu ällötä. Opin sen joko kotkalaiselta serkultani tai alavutelaiselta mummultani. Joka tapauksessa sain molemmilta kiherrystä ja taputuksia osakseni, kun mölisin alamittaisena, että minä en ainakaan koskaan halua oppia sitä kamalaa kojoottien kieltä.
Kysymys ei ollut siitä, mitä mieltä on pakkoruotsista, vaan jostain syvemmästä yleisestä rasistisesta vihasta suomenruotsalaisuutta kohtaan. Peruskoulun jälkeen en ole juuri siihen törmännyt muualla kuin nettikeskusteluissa, mutta nyt se tuntuu yllättäen pulpahtaneen pintaan. Aivan kuin kansakunnan matopurkki olisi avattu ja kaikki jo unohdettu kuona möyrisi esiin, aina eduskuntaan asti.
Kukin saa olla yksittäisistä suomenruotsalaisten "etuoikeuksista" mitä mieltä tahansa, mutta hurriviha on asia erikseen. Ruotsinkieliset ystäväni ovat kertoneet, miten aivan puskista tänä keväänä on saanut kuulla herjauksia ja raivoryöppyjä vain siksi, että on katutilassa puhunut omaa äidinkieltään. Ruotsinkielisille poliitikoille on huudeltu: "Puhu Suomea!"
Minä kun olin luullut, että hurriviha on vain jotain keskenkasvuisten ennenvanhaista juttua, jolla ei voi olla merkittävää kaikupohjaa avoimessa julkisessa keskustelussa. Olin väärässä.
Mitä vielä on luvassa? Antisemitismiä? Onko sekin yllättäen vain rouhean autenttista kansan ääntä? Ovathan monet Suomen juutalaiset isänäitini tapaan kätevästi ruotsinkielisiä, joten saisivat vihapuheiden pitäjät lyötyä kivasti kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Kaikki vähemmistöt ansaitsevat erityisen suojelun ja kunnioituksen, sillä he eivät voi pitää puoliaan joukkovoimalla. Kun joukot kääntyvät kiusaamaan vähemmistöä, eletään pelottavia aikoja. Vähemmistö on aina haavoittuvainen, vaikka siihen kuuluisi kaksitoista varakasta perhettä. Eikö ole yksinomaan hienoa, että on olemassa vähemmistö, jota ei ole alistettu?
Täten ilmoitan meneväni siilipuolustukseen suomenruotsalaisen vähemmistön puolesta: ei yhtään heikennystä, ei yhtään, ellei vihapuhe lopu ja ruotsinkielisistä palveluista voida puhua vähemmistön etu mielessä.
Tässä ajassa, jossa monet vähemmistöt ovat joutuneet Suomessa julkisen ja arvovaltaisen hyökkäyksen kohteeksi on syytä puolustaa heitä kaikkia. Ei yhdenkään pidä joutua kuuntelemaan kadulla herjauksia tai kokemaan väkivallan uhkaa vain siksi, että on se mikä on."
