Nina Martola, direktör vid forskningscentralen för de inhemska språken, skriver i Helsingin Sanomats serie Me puhumme ruotsia /7 om de finlandssvenska dialekterna.
"Opiskelin nuoruudessani Turussa. Kerran, kun äitini oli käymässä luonani, päätimme mennä katsomaan Mikaelinkirkkoa. Kirkkoa kierrellessämme vahtimestari tuli luoksemme ja kysyi, tarvitsemmeko apua. Kyselin häneltä kirkkoon liittyviä asioita, ja hän vastasi niihin hyvällä ruotsin kielellä. Keskustelumme lopuksi hän tarjosi meille esitteitä, ja kun valitsimme ruotsinkielisen, hän sanoi innokkaasti: "Mutta tässähän se olisi saksaksikin."
Äitini ja minä olimme aiemmin puhuneet keskenämme omaa pohjalaista murrettamme, joka poikkeaa aika paljon suomenruotsin yleiskielestä. Vieras sävelkulku ja ääntämys olivat ilmeisesti kuulostaneet vahtimestarin korvissa saksalta.
Asiaan vihkiytymätön kuvittelee helposti, että kaikki suomenruotsalaiset puhuvat suurin piirtein samalla tavalla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan puhetavassa on huomattavia eroja sen mukaan, mistä ihminen on kotoisin: helsinkiläinen puhuu eri tavalla kuin vaasalainen tai närpiöläinen.
Kielitieteilijät erottavat periaatteessa suomenruotsin ja Suomessa puhuttavan ruotsin. Edellisellä tarkoitetaan suomenruotsalaista yleiskieltä, jota kuullaan esimerkiksi radiossa ja televisiossa. Jälkimmäinen on laajempi käsite: se sisältää yleiskielen lisäksi kaikki paikallismurteet, aluemurteet ja muut erilaiset kielimuodot.
Suomessa puhuttava ruotsi on peräisin 1100-luvulta, jolloin Suomen rannikkoseudulle tuli asutusta etupäässä Sveanmaalta; Ruotsin valtakunta syntyi vasta myöhemmin. Ruotsalaismurteita puhutaan nykyään neljällä alueella.
Pohjalaismurteita puhutaan Pohjanmaan rannikkoseudulla Kokkolasta Kristiinankaupunkiin, Turunmaan murteita Turun etelä- ja lounaissaaristossa sekä Kemiön saarella. Uudenmaan murteiden alue ulottuu Tammisaaresta Ruotsinpyhtäälle, ja Ahvenanmaa muodostaa oman murrealueensa. Nämä alueet voidaan puolestaan jakaa pienempiin murrealueisiin.
Myös pitäjänmurteet erottuvat hyvin varsinkin joillakin alueilla. Näiden murteiden alueelliset rajat noudattavat suunnilleen vanhojen pitäjien rajoja, mutta joskus huomattavia murre-eroja saattaa olla peräti saman pitäjän kahden kylän välillä. Pohjalainen osaa yleensä puheen perusteella päätellä, mistä toinen pohjalainen on kotoisin, mutta paljon vaikeampi hänen on arvata uusmaalaisen tai turunmaalaisen kotipaikkakuntaa. Sama pätee toisin päin.
Leimallisimpia paikallismurteita puhutaan nykyään Pohjanmaalla ja Itä-Uudellamaalla sekä osittain Turun länsisaaristossa. Pohjanmaan pohjois- ja etelämurteet eroavat toisistaan niin paljon, että puhujien välillä voi syntyä ymmärtämisvaikeuksia.
Monille pohjalaismurteille on tyypillistä, että niissä on säilynyt vanha, kolmen kieliopillisen suvun käytäntö. Kun ruotsin yleiskielessä on kaksi kieliopillista sukua, den ja det, joissakin murteissa on sen sijaan saksan kielen tapaan kolme sukua: hon, han ja he.
Pohjalaismurteissa ääntäminenkin poikkeaa huomattavasti yleiskielestä. Dörr (ovi) äännetään perusmuodossa döör/dör ja määräisessä muodossa dören/dörin. Bänk (penkki) äännetään perusmuodossa benk ja määräisessä muodossa bentšin. Bord (pöytä) äännetään usein buul, jossa l on paksu, suun takaosassa muodostettava äänne.
Tyypillistä on myös tiettyjen diftongien säilyminen: yleisruotsin sten (kivi) sanotaan stein ja frö (siemen) fröi. Myös Itä-Uudellamaalla ja Turunmaalla vanhat diftongit ovat osittain säilyneet. Juuri tämä piirre on saattanut vaikuttaa siihen, että Mikaelinkirkon vahtimestari luuli minua ja äitiäni saksalaisiksi, joskin tärkein syy on oletettavasti ollut sävelkulku.
Toinen vanha piirre Itä-Uudellamaalla, Paraisten seudulla ja Kirkkonummella on g:n ja k:n ääntäminen sanojen alussa kovana. Sanat göra (tehdä) ja kyrka (kirkko) äännetään suomenruotsin yleiskielessä jööra ja tšyrka, mutta mainituissa murteissa alkuäänteet ovat g ja k.
Toisissa murteissa on syntynyt uusia diftongeja. Esimerkiksi Vaasan seudulla ja Kemiössä röd (punainen) äännetään ryöd ja sko (kenkä) skou(v).
Nykyään on kuitenkin selvästi havaittavissa murteiden tasoittumista. Leimallisimpia paikallismurteiden piirteitä häviää suurempien kaupunkien lähialueilla puhuttavista murteista: syntyy kaupunkikieliä. Myös tietyn seudun pitäjänmurteet saattavat lähentyä toisiaan, jolloin syntyy laajemman seudun aluemurteita. Näin on selvästi tapahtunut esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Joillakin alueilla suomenruotsin eri murteilla on kuitenkin edelleen vahva asema."
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomenruotsin+murteet+elävät+yhä+vahvoina/1135258966753
