Pohjoismaat yhteiseen puolustusrintamaan
Ottaako pohjoismainen puolustusyhteistyö vuonna 2013 uusia askeleita eteenpäin, kun Suomi on NORDEFCO:n puheenjohtaja? Kysymyksen esittää Magman kolumnisti Kari Arola.
"Todennäköisesti näin käy. Nimittäin sen jälkeen kun Norjan pääministeri Torvald Stoltenberg julkaisi vuonna 2009 kaikkiaan 13-kohtaisen raporttinsa yhteistyön tiivistämisestä pohjoismaiden kesken ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, ja yhteistyö saatettiin NORDEFO:n (Nordic Defence Cooperation) alle, on tapahtunut suuri asennemuutos. Aika on ollut otollinen uudelle ajattelulle.
Nyt pohjoismainen puolustusyhteistyö nähdään todelliseksi vaihtoehdoksi ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin. Sen nimeen vannottiin myös viime vuoden lopulla valmistuneessa Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa, vaikka se ei ylläkään vielä solidaarisuuden lupaamiseen naapurimaille. Yksittäiset poliitikot ovat menneet jo selontekoa pidemmälle ja halunneet velvoittavaa valtiosopimusta Pohjoismaiden välille.
Pääministeri Jyrki Katainen sanoi selonteon julkistamisen yhteydessä pohjoismaisen yhteistyön tiivistämisessä olevan konkreettisesti kyseessä yhteiset hankinnat, koulutusyhteistyö sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.
Suomi osallistuu muiden Pohjoismaiden kanssa Islannin ilmatilan valvontaan. Onko pidemmälle menevä yhteistyö tarpeen ja mahdollista olosuhteissa, joissa Pohjoismaat ovat tehneet omat turvallisuuspoliittiset valintansa omasta historiastaan ja geopoliittisesta asemastaan käsin?
On.
Siitäkin huolimatta, että Norja, Tanska ja Islanti ovat Naton jäseniä. Suomen ja Ruotsin ulkopolitiikat taas ovat nojanneet liittoutumattomuuteen. Maat ovat kuitenkin lähentyneet Natoa solmimalla kumppanuussopimuksia. Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat EU:ssa, ja kaikki Pohjoismaat tarkkailijoina Länsi-Euroopan unionissa WEU:ssa.
Kylmän sodan maailman jäätyä taakse globaalissa ympäristössä geopoliittiset kahleet eivät kurista Suomeakaan entiseen tapaan. Nyt Suomi voi pohtia turvallisuuspolitiikkaansa uudesta asetelmasta. Suomen ei tarvitse enää kätkeä turvallisuuspoliittisia näkökohtiaan verhon taakse. Siitähän oli kyse ainakin osaksi Suomen Eurooppa-ratkaisussa, vaikka EU-jäsenyyttä ja euroakin perusteltiin yksin talouspoliittisilla syillä. Suomi sijoitettiin selkeästi Länsi-Eurooppaan, jonne se totta vie kuuluu.
Suomen ja Pohjoismaiden sotilaspoliittista ja turvallisuuspoliittista asemaa on katsottava Itämeren alueen näkökulmasta, mutta myös arktisen alueen näkökulmasta. Pohjoisen alueen strateginen merkitys on kasvamassa, kun mielenkiinto arktisiin merireitteihin ja niiden hallintaan kasvaa. Jäämeren rantavaltiot panostavat omaan suorituskykyynsä.
On väistämätöntä, että arktisen alueen taloudellisen ja sotilaallisen merkityksen kasvaessa Pohjoismaat arvioivat aiempaa syvällisemmin yhteistyötään.
Turvallisuuspoliittisessa ajattelussa on siirrytty yhteistyövaraiseen toimintaan. Vähiten siihen ei pakota puolustusmenojen edessä oleva kasvu ja materiaalisen valmiuden parantaminen. Tästä näkökulmasta pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen on järkevää, tosiasiassa ainut reaalinen vaihtoehto.
Mitä vastavuoroinen puolustusyhteistyö on ja mitä tarkoittaa käytännössä solidaarisuusjulistus toisille Pohjoismaille?
Aika on kypsä tällaiselle pohdinnalle ja uusien vaihtoehtojen esittämiselle.
Toivottavasti se saa vauhtia, kun keväällä pohjoismaiset parlamentit keskustelevat samaan aikaan puolustusyhteistyöstä. Tuollainen keskusteluviikko on hankkeilla.
Jos Pohjoismaat löytävät, kuten toivottavaa on, saman kestävän perussävelen turvallisuus- ja puolustuspolitiikalleen, se voi olla siemen pohjoismaisen ulottuvuuden kasvulle muillakin elämänalueille varsinkin, kun euroalueen liitokset natisevat.
Maailma muuttuu. Kylmän sodan asetelmasta on jäljellä vain varjo. Tanska ja Ruotsi taistelivat suurvalta-aikoinaan 1500- 1700-luvuilla liki määrättömästi. Norja on ollut valtioliitossa milloin Tanskan, milloin Ruotsin kanssa, ja Suomen pääkaupunki on ollut Tukholma. Pohjoismailla on yhteistä historiaa runsaasti, sotaisaa ja rauhaisaa.
Nyt tarvitaan viisautta katsoa Pohjolaa kokonaisuutena aikana, jolloin Nato on muuttunut ja Varsovan liitto on vain kylmän sodan muisto ja jolloin Pohjoismaiden kansallinen intressi on yhtä aikaa koko Pohjolan intressi."
